Metsälintu

torstai 5. kesäkuuta 2014

Suotutkimusta

Ei olisi eilen pitänyt leuhkia sillä, etten ole nähnyt yhtäkään hyttystä. Arvatkaa vaan, ilmestyivätkö nuo verenimijät kuin taikaiskusta viime yönä?! Kyllä vain. Onneksi ne eivät vielä ole ennättäneet suolle. Otan kuitenkin huomista ruutukartoitusta varten hyttysmyrkkyä mukaan...


Tässäpä on minun aapasuoni. Jotkut rimmet ovat erittäin märkiä eikä niihin ole asiaa ilman lumikenkiä. Lumikenkien avulla laitoimme suolle punaisia keppejä kartoituspaikkojen merkeiksi. Se olikin aikamoista touhua, kun keppilinjastot piti saada ilmansuuntien mukaisesti aseteltua ja linjat tahtoivat aina mennä vinoon. Hommaan meni lopulta seitsemän tuntia.




SW 25-keppi löysi paikkansa tässä maailmassa.


Keppilinjastot sijoitettiin kaasuja mittaavaan eddy-maston ympärille jokaiseen ilmansuuntaan.


Joillekin koealoille rakennettiin pitkokset. Karskit lapinmiehet tekivät pitkoksia hirmuisella vauhdilla sillä aikaa kun me tutkijat toimimme orjapiiskureina.


Valmiit pitkokset ja kaksi kaasukammion kaulusta odottamassa asennusta.


Etualalla märkä mesotrofinen rimpi, jonka takana hieskoivua kasvava jänne.


No kukas se siellä on?


Rantahämppis! Tämä kaveri kyhjötti pitkosten alla ottamassa arskaa. Jostain syystä kameran tarkennus ei pelittänyt ja molemmat kuvat jäivät suttuisiksi. Höh.


Kammion kaulukset istutetaan suohon. Istutusta varten piti käyttää sahaa. Enpä ole ennen sahannut suota. ;)




Kaulusten asentaminen oli hikistä, mutta kivaa.


Kun kaulus on paikallaan, voi pitkoksille istahtaa, oikaista koipensa ja nauttia auringonpaisteesta. Huomenna pääsen tositoimiin, kun ensimmäinen kartoituskerta lähtee käyntiin.

3 kommenttia:

  1. Olet näköjään päässyt ihan huippuduuniin kesäksi! Tätä on tosi kiva lukea. Odotan päivityksiä mielenkiinnolla. (Itse meribiologeilen Seilissä tänä kesänä, tosin vain puolisen kuukautta, eikä se ole ehkä ollenkaan niin hienoa kuin ajatus työskentelystä pohjoisen soilla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi työ on ollut erittäin mukavaa, mutta eiköhän niitä tuskaisiakin hetkiä mahdu joukkoon... Niitä odotellessa... x) Meribilsatutkimus Seilissä kuulostaa mielettömältä!

      Poista
  2. Nimenomaan mieletöntä se varmaan tuleekin olemaan. x)

    VastaaPoista