Äitiysloma pyörii koko ajana enemmän ja enemmän mielessä. Mammalomaan on enää reilut kuusi viikkoa (!) ja sijaisenikin aloittaa jo ensi viikolla. Vointi on edelleenkin hyvä, joten uskon (ja toivon), että voin olla töissä ihan tappiin asti. On hämmentävää ajatella, että jään kohta n. vuodeksi kotiin "lomalle". Tylsistynkö vuoden aikana? Onko vauvanhoito rankkaa? Vai haluisinko vuoden päästä jäädä pitemmäksikin aikaa kotiin hoitamaan pienokaista? Tuleva muutos jännittää, ihastuttaa ja vähän kauhistuttaakin.
Kävin eilen sokerirasitustestissä, jota olin kammoksunut jo paria kuukautta etukäteen. Nykyäänhän tehdään lähes kaikille tuleville mammoille raskausajan diabetestesti, mikä on sinällään oikein hyvä juttu vauvan ja mamman terveyden kannalta. 12 tunnin paastoaminen, joka huipentuu vadelmanmakuisen sokerilitkun juomiseen ja kolmeen verikokeeseen ei kuitenkaan houkutellut tippaakaan. Aavistelin, että voisin luultavasti aika pahoin eikä lievä piikkikammo varmaankaan helpottaisi tilannetta.
Noh, itse paastoaminen meni yllättävän hyvin. Neuvolan ohje oli, että paaston aikana voi juoda hieman vettä (lue kostuttaa suuta), joten jano oli kyllä kova, kun klo 7.30 lampsin sisään labraan. Vatsa ei onneksi kurninut ollenkaan. Ensimmäinen verinäyte meni mallikkaasti ilman minkäänlaista heikotusta. Heti perään piti juoda 2,5 dl vadelmanmakuista sokeridrinkkiä. Join sen janoissani melkein ykkösellä alas ja totesin sen olevan ihan juomakelpoista. Siirryin tukkoiseen odotustilaan yskivien vanhusten sekaan odottamaan seuraavaksi tunniksi.
Kymmenen minuuttia meni ihan hyvin, mutta sitten tunsin pahoinvoinnin vyöryvän yli hyökyaallon lailla. Alkuraskauden pahoinvointi palasi kirkkaana mieleen ja tuskaisena nojasin päätä käsiini. 50 minuuttia myöhemmin olin jo niin huonovointinen, että harkitsin oksennusreissua lähimpään vessaan. Juuri silloin minut kuitenkin kutsuttiin takaisin 2. verikokeeseen. Kalmankalpeana sain itseni kammettua ylös ja raahauduttua pistettäväksi. Onneksi oksut pysyivät vatsassa (ja Kettu hölskytti niitä terhakkaasti potkuillaan). Toinen piikki sattui jostakin syystä paljon enemmän kuin ensimmäinen. Olo oli suoraan sanottuna järkyttävä.
Onneksi sain hoitajalta luvan mennä pitkälteni sairaalasänkyyn seuraavaksi tunniksi. Ilman sänkyä olisin ehkä joutunut keskeyttämään koko kokeen. Vaakatasossa makoilu helpotti välittömästi pahoinvointia ja tunnin siinä makoiltuani olin kuin täysin eri ihminen. Ei muuta kuin viimeinen piikki käsivarteen ja äkkiä kotiin SYÖMÄÄN ja JUOMAAN KAHVIA. Loppupäivästä pahoinvointi helpotti huomattavasti, mutta ei kokonaan kadonnut. Olin myös jotenkin aika nuutunut. Käsivarret olivat myös saaneet kauniin violetin värityksen iltaan mennessä.
Nyt jännätään koetuloksia ja toivotaan, että selvisin koettelemuksesta puhtain paperein.