Mansessa

Bloggaustahti tuntuu kulkevan päivän pituuden mukaan - mitä pimeämpää, sitä vähemmän kuvamateriaalia tulee taltioitua. Mutta kohtahan se kevät (=talvipäivänseisauksen jälkeinen päivä) jo koittaakin, niin eiköhän blogikin tästä aktivoidu. ;)

Kävin muutama viikko taaksepäin Mansessa hälssaamassa Siniä. Ymmärrän hyvin, miksi monet ihastuvat tähän kaupunkiin. Upeita vanhoja tehdasrakennuksia, kuohuva koski, kivoja puistoja ja kaikki palvelut sopivan kävely- tai pyörämatkan etäisyydellä.

Olin jo pitemmän aikaa halunnut käydä Vapriikin Luonnontieteellisessä museossa ja nyt vihdoinkin siihen tarjoutui tilaisuus. Täytyy sanoa, että olin vaikuttunut dioraamoista ja näytteiden esillepanosta. Upeaa työtä! Oli äärimmäisen mielenkiintoista verrata omaa "kotimuseota" Helsingissä toiseen vastaavanlaiseen museoon. Oli hyvä, että museossa esiteltiin nimenomaan pirkanmaalaista luontoa, se toi paikkaan oman mausteensa.

Yllä oleva dioraama, joka kuvastaa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, oli ehdottomasti vaikuttavin ja mieleenpainuvin. Se herätti paljon ajatuksia ja pienemmissä museovieraissa varmasti kauhuakin. Rohkea veto museolta laittaa näin aidon näköinen luuranko esille!

Kivimuseo oli myös loistava! Kirjaimellisesti. Toinen toistaan säihkyvämpiä mineraaleja oli aseteltu upeasti ja fossiilinäytteet olivat mykistäviä. Tänne täytyy vielä joskus tulla uudestaan.

Helsingin kaunein paikka?

Poks sanoi hääkupla ja Hanna maan pinnalle palasi. Palaan häihin kuitenkin muutaman viikon päästä, kun saamme loput kuvat valokuvaajalta. Nyt siirrymme maallisempiin aiheisiin, kirjaimellisesti.

Kaisaniemen kasvitieteellisen uudistetun ulkopuutarhan avajaisia vietettiin viikonloppuna aurinkoisessa säässä. Oli upeaa olla työn puolesta todistamassa tätä historiallista tapahtumaa. Jälleen kerran oli ihmeteltävä, miten etuoikeutetussa asemassa sitä on tällaisessa työpaikassa. Puutarha on nimittäin yksi Helsingin kauneimmista paikoista, ellei jopa kaunein.

Hetki ennen avajaisia. Puutarhuri Karo puhdistaa lampea levästä.

Ketokylmänkukkia

Tämä sepelhanhi päätti jäädä viettämään kesää Suomeen sen sijaan, että olisi muuttanut lajitoveriansa kanssa Siperian tundralle.

Aistipuutarha

Arboretumin rhodot upeina.

Tässä värjätään lammen vettä mustaksi, jotta siinä ei kasvaisi levää.

Allekirjoittanut puhelin kourassa valmiina somettamaan Luomuksen insta-tilille avajaisista (@luomusgalleria).

Espoon kuoro kajautti ilmoille avajaislaulut.

Tämä on kyllä melkein lempparikuvani viikonlopulta! Ihanat pullerot jalat luovat upean kontrastin käpymattoon. Kokeile sinäkin aistipuutarhan paljasjalkapolkua!

Avajaishulinoita. Mene sinäkin tutustumaan evoluutiopuuhun sekä aisti-, kivikko-, jäkälä- ja sammalpuutarhaan! Takaan ettet tule pettymään. :)

Huuhkajan sulka pölyhuiskana

Töissä on ollut mielenkiintoinen viikko. Luonnontieteellisessä museossa on kerran vuodessa huoltoviikko, jolloin näyttelyjä korjataan, päivitetään ja puunataan oikein urakalla. Tavallisestihan kaikki maanantait ovat museoissa näitä siivouspäiviä, mutta kerran vuodessa on hyvä rykäistä kunnolla.

Tässä muutama esimerkki huoltoviikon työtehtävistä:

Pölyjen pyyhkiminen - ja sitähän riittää! Pienemmistä täytetyistä eläimistä, kuten kuvan tunturipöllöstä, saa pölyt pyyhittyä hellävaraisesti huuhkajan sulalla. Jotenkin hellyyttävää. :D Minulla suurin urakka oli feikkivaahteran imuroiminen sellaisella Ghost Busters -tyyppisellä reppuimurilla. Oli muuten aika kuumottavaa seistä telineen päällä kolmen metrin korkeudessa imuroimassa yksittäisiä muovilehtiä (joita on puussa kuulemma 2880!!). Ei todellakaan sovi korkean paikan kammoisille ja kyllä minullakin välillä polvet tutisivat. 

Tämäkään homma ei sovi heikkohermoisille. Kovinkaan moni ei voi sanoa kiivenneensä työpäivän aikana afrikannorsun selkään ja imuroineensa sen kauttaaltaan.

Tämä tärähtänyt strutsi-neito siirrettiin varastosta eteisaulaan kaiken kansan nähtäville.

Tämä kaveri oli puolestaan lomatunnelmissa. 

Siivouksen yhteydessä sai monen monta perhoslaatikkoa lähtöpassit roskalavalle. Jotenkin kauheata heittää pois näin paljon näytteitä, mutta onneksi joka ikinen näyte on digitoitu ja talletettu virtuaalikokoelmaan. Oikeita näytteitä on varastossa toisaalta miljoonia ja ymmärrän hyvin, että tilan puute tulee joskus vastaan.

Olihan näistä jokunen pelstatettava! Nämä yllä näkyvät kaunottaret lähtivät minun matkaani. Ajattelin tehdä niistä jonkinlaisen kollaasin seinälle.

On kyllä hieman surullista, että nämä kaikki ovat saaneet uhrata henkensä tieteen hyväksi. Harrastin itsekin perhosten keräilyä nuorempana, mutta parin harrastusvuoden jälkeen minun kävi hyönteisiä liian sääliksi. Siirryin sen jälkeen pekästään kuvaamaan niitä.