Aamulla, kun kurkistin ikkunasta ulos lämpömittari näytti +3 astetta, taivas oli harmaa ja ilmatila täynnä märkiä rättejä, joita raivokas tuuli piiskasi ikkunaan. Hmmm. Tässäkö säässä on tarkoitus lähteä retkelle?! Jo vain.
Harmaudessa ja synkkyydessä on oma viehätyksensä. Märän metsän tuoksu on huumaava. Metsässä on hiljaista tuulen ujellusta, kuukkelipoikuetta ja muutamaa (hullua) laulavaa pajulintua lukuun ottamatta. Retkeilijän askel on äänetön märässä sammalikossa ja varvikossa.
Kuvaaminen oon haastellista, kun koko ajan pitiää puhdistaa linssiä pisaroista. Vanhojen männiköiden aluskasvillisuus koostui pitkälti varvuista. Tässä niistä kaunein, eli kurjenkanerva.
Hillakin sinnitteli tuulessa ja kylmyydessä.
Tällaiseen rumaan mastoon törmäsimme metsässä. Masto on samanlainen kuin minun tutkimussuollani, eli se mittaa ilmasta kaasupitoisuuksia. Kyltit kielsivät kiipeämstä ylös, mutta me saimme erikoisluvan kiivetä sinne. Maisemat olivat huikeat!
Waaauuu.
Tämä päivä todisti sen, että retkeily kannattaa aina. Sateellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti