Eräänä iltapäivänä päätimme tehdä retken läheiselle Oratunturille. Sää oli ollut vaihteleva, mutta uhkaavan näköisistä pilvistä huolimatta lähdimme matkaan. 15 min. päästä alkoi kaatosade, joka jatkui raekuurolla. :D Onneksi sadetta ei tarvinnut kärvistellä puolta tuntia pidempään. Loppuretken ajan olikin sitten välillä aurinkoa ja sinistä taivasta, välillä ylitse pyyhkäiseviä kuuroja. Onni onnettomuudessa: vaihtelevan sään takia taivas oli todella dramaattinen ja kuvauksellinen!
Oratunturin laavun huussi keloineen oli söpö näky.
Tässä vaiheessa minulle valkeni viimein, miksi paikkaa kutsutaan ORAtunturiksi: rakkahan oli täynnä toinen toistaan terävämpiä piikkejä ja kulmia! Ikään kuin tunturi olisi yrittänyt estää meitä kapuamasta huipulle. Hah, eipähän onnistunut!
Orajärvi kauniissa valossa.
Tämä oli rakkaisin tunturi, missä olen ollut. Ranskalaiset ystävänikin hieman ihmettelivät kiven määrää.
Jäärägurut ohoi, mikä on yllä olevan kaunottaren nimi? Jääräoppaani on kaukana Etelässä, enkä osaa jääriä ulkoa. :)
Muisto menneistä.
Paluumatkalla olimme niin syvässä keskustelussa, että jossain vaiheessa huomasimme hävittäneemme polun. Tai no, ihmispolku oli muuttunut poropoluksi, jota olimme seuranneet ties kuinka kauan. Pienen harhailun jälkeen otin nössönä kännykän gepsin esille ja suunnistimme sen avulla takaisin autolle. Eksymisen takia löysimme kuitenkin itsemme kävelemästä upean vanhan metsän läpi, joka valitettavasti muuttui talousryteiköksi liian nopeasti.
Kyseessä on jätkäjäärä naaras. Ihania kuvia Suomen luonnosta!
VastaaPoistaSini