Kevättä kohti

Minulla oli vapaapäivä eräänä maanantaina (muistatteko sen keväisen maanantain, kun pk-seudulla oli +5 astetta, aurinkoa ja ensimmäiset skeittarit uskaltautuivat ulos?) ja päätin lähteä Kuuran kanssa Kirkkonummen Meikoon metsäretkelle. Olen tehnyt Vaipo-lammen alueella monta vuotta sitten linnuston pesimäkartoituksia, ja oli kiva palata tuttuihin, joskin astetta talvisempiin, maisemiin.

Kuura suorastaan puhkui intoa. Oli mentävä haistelemaan jokaista myyränkoloa, mätästä ja oksaa, juosta ylös mäkeä (veti minua mukavasti mukanaan), juosta alas mäkeä (ei yhtään kiva yhdistelmä, kun koira on minussa kiinni lannevyöllä!), piehtaroida ja seurata tohkeissaan tuoreita kauriinjälkiä. Neidillä oli vetohommat jääneet päälle edellisen päivän treenailuista ja minulla oli kova työ pysyä pystyssä jäisellä polulla vetokoiran jäljessä ja samalla yrittää treenata "ei-vetämistä". Toisaalta Kuuralta sujui todella hyvin käskyt "oikealle" ja "vasemmalle", joita päästiin harjoittelemaan polkujen ulkopuolella.

Auringonpaiste suolla oli jotain uskomatonta. Talven harmauteen tottuneita silmiä suorastaan särki kaiken kirkkauden keskellä. Jäimme suon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen evästelemään. Kuuralle annoin palan kuivattua ankkaa, jonka se nappasi salaman nopeasti suuhunsa ja hetken kierreltyään päätti piilottaa varvikkoon. Ajattelin käydä noukkimassa sen sieltä ennen lähtöä (koska se nyt vaan tyhmää jättää kalliita koiran herkkuja luontoon), mutta Kuurapa oli piilottanut sen niin hyvin ettei sitä enää löytynyt. Höh.

Karua kauneutta

En oikein tiedä mitä mieltä olen Torronsuosta. Onhan se hieno, mutta jotakin luotaantyöntävää siinä on. Olen nyt käynyt siellä kaksi kertaa ja minulla on vahva tunne, että uudestaan en ihan vähään aikaan mene. Suo on heti tunturin jälkeen niitä hienoimpia elinympäristöjä, mutta Torronsuo on jotenkin tylsä. Karu, kaunis ja tylsä. Minun siperialainen pystykorvani sulautui kuitenkin maisemaan paremmin kuin hyvin. Tuo viimeinen kuva on niin hieno!

Olin tosiaan Kuuran kanssa Luonto-Liiton karpaloretkellä Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa viikonloppuna. Retki alkoi Liesjärveltä, jossa vietimme yön teltassa, ja päättyi Torronsuolle seuraavana päivänä. Laitan seuraavaksi kuvamatskua Liesjärveltä jahka saan loput kuvat muokattua.

Kurjenrahka vol. 2

Pitkokset (heikossa hapessa olevat) johdattivat meidät Kurjenpesän luontotupaan ja sieltä länteen päin. Kurjenpesä oli oikea turistikeskittymä, josta ei tullut otettua yhtäkään kuvaa. Poutainen syyslauantai oli houkutellut paikalle paljon perheitä ja koiria. Söimme nopeasti eväät, täytimme juomapullomme vesipisteellä ja palasimme huojentuneina rauhalliselle suolle.

Vajosuon vaellusreitti vei välillä ihan hienojen metsien halki, välillä taas tarvoimme karmeassa talousmetsässä tai maantiellä. En ehkä lähtisi uudestaan kiertämään samaa reittiä, vaan tekisin täsmäiskuja kaikkein hienoimpiin kohteisiin.

Puolukkapöhö (Exobasidium vaccinii) on puolukan kaunis riesa.

Tämä oli jotenkin tosi hieno kohta. Pitkokset johtivat synkkään metsäsaarekkeeseen, jota ympäröi kauniit keltaiset koivut. Tuolla voisi hyvin asustella peikkoja ja maahisia...

Tarkoitus oli yöpyä Lakjärven laavulla, mutta jo Kurjenpesällä aloimme epäillä tulisiko siitä mitään. Ihmisiä oli nimittäin paljon liikkeellä ja seuraavana yönä olisi myös Suomen ladun järjestämä tempaus "Nuku yö ulkona". Varauduimme henkisesti kohtaamaan tungosta. Tungos oli kuitenkin pahempaa kuin olimme kuvitelleet. Lakjärven molemmat laavut oli varattu ja lisäksi ympäristössä oli ainakin kolme telttaa! Niin, ja kolme koira räksytti kilpaa keskenään. Tässä vaiheessa olimme kävelleet 17 km painavien rinkkojen kanssa eikä paljoa naurattanut. Emme missään nimessä halunneet jäädä Lakjärvelle, joten otimme käyttöön suunnitelma B:n. Kävelisimme vielä vajaat 3 km Takaniitunvuoren näköalapaikalle. Toivottavasti kukaan muu ei olisi yhtä hullu, että menisi kalliolle nukkumaan tähtitaivaan alle. :D

Hämärä jo metsään hiipi, kun rättiväsyneinä pääsimme määränpäähämme. Ja kyllä kannatti! Ei ristin sielua. Mäntyvanhusten takaa avautui huikea maisema suolle ja aurinkokin väläytti meille hymynsä päivän päätteeksi. Kun olimme saaneet päivällisen syötyä, alkoi varpuspöllö äännellä läheisen kuusen latvassa. Oli varsin erikoista nukkua näköalakalliolla, mutta rankan päivän päätteeksi nukuimme kaikki sikeästi.

Aamu alkoi venytyksellä. Kaikki paikat olivat aivan jumissa, erityisesti hartiat ja reidet.

Näköalapaikan penkin taidetta.

Kaarnakuoriaisen taidetta.

Ja eikun nassut kohti Vajosuota ja retken aloituspistettä!

Kuuran nassu oli välillä vaikka missä. Tällä kertaa rahkasammalmättään sisällä.

Viimeisen lepotauon pidimme Vajosuolla, juuri ennen vaelluksen loppua.

Kurjenrahkan kansallispuisto - check!