Nousu Taivaskeron juurelle tarjosi ehkäpä kauneimmat maisemat, mitä pohjoisen reissuni aikana olen nähnyt. Kahden sateisen päivän jälkeen pilviverhokin viimein repeytyi ja toi esiin tunturikasvien eri sävyt. Mustikanvarvut olivat niin punaisina ja oranssina, että oli kuin ruskan keskellä olisi taivaltanut.
Tämä oli minulle todella vapauttava retki. Olin elementissäni. Mieli leijaili jossakin pilvien korkeudella ja huipulla tuli tunne, että katselee maailmaa taivaasta.
Mustikanvarvut ruskan väreissä.
Taustalla näkyvä Taivaskero oli päivän aikana saanut ohuen lumipeitteen. Minä kiikaroin Laukukerolle päin, mistä myöhemmin löytyi piekana kaartelemasta. Alempana tunturissa näimme sinipyrstöjä, kivitaskuja, niittykirvisiä, rastaita ja urpiaisia. Perus tunturilajistoa siis.
Ihan Taivaskeron huipulle emme menneet, mutta viereisen Pyhäkeron huipulle kyllä. Paikka on lappalaisten pyhä paikka, enkä yhtään ihmettele miksi. Katsokaa noita alla olevia maisemia! (Pallashotelli ja vaeltajien highway eivät ehkä ole kauneinta katseltavaa, mutta loput maisemasta kylläkin)
Taivaasta käsin katselimme maailmaa. ;)
Pyhäkeron huipulla kurjenkanervat uhmasivat takatalvea.
Olen talsinut Hetta-Pallas -reitin vaellusrippikoulussa, joten maisemat olivat jokseenkin tuttuja. Silti olisi tehnyt mieli jatkaa matkaa Taivaskeron taakse aina Hettaan asti. Joku toinen kerta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti