Metsälintu

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Khaleesi & Khal Drogo

Tiedossa oli Halloween-synttäripirskeet. Sanoin Owenille, että tänä vuonna panostetaan astetta enemmän ja yritetään keksiä "pariasut". Alkoi hirmuinen googlettaminen. Kävin myös läpi kaikki Pinterestin "Halloween couple costume" hakutulokset, mutta mikään ei natsannut. Owen ehdotti Star Wars hahmoja ja minä olin että no way

Sitten kesken yhden työpäivän keksin sen. Khal Drogo ja Khaleesi, jooooo! Lähetin Owenille viestin, että käykö. 

"I approve" kuului vastaus.


Lähdin melkein saman tien koluamaan kirppareita. Kierrätyskeskuksesta löytyi melkein kaikki tarvittava muutamalla eurolla. Score! Peruukin ja muskelipaidan jouduimme ostamaan Punanaamiosta.

Tein peruukista myös pukinparran Drogolleni, mutta emme mitenkään saaneet sitä kiinnitettyä oikeaan partaan. Pukinparta sai siis jäädä.



Tadaa! Aika hurja otus.


Khaleesi oli vähemmän hurja hellyyttävän lohikäärmeen seurassa.



Khal Drogon kanssa oli hilpeätä kävellä Tapiolan halki. Vastaan tuli äiti kahden pienen tyttönsä kanssa. Tytöillä loksahtivat suut auki ja he jäivät tuijottamaan ilmestystä pitkän aikaa. :D


Khal Drogo odottamassa dösää.


Sitten saavuttiin ihaniin pirskeisiin, jossa kauris-emäntä otti meidät iloisena vastaan.



Lohikäärme roikkui loppuillan hirttosilmukassa.



2 kommenttia: