Metsälintu

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Viikko lukuina


Kuvan pulskaneilikkaa ei suolta löydy, mutta aseman pihalta kuitenkin.

Viime viikko oli luultavasti kiireisin työviikko mitä meikällä on koskaan ollut. Tiesin jo etukäteen, että viikosta tulisi rankka, joten e14-tuntiset työpäivät eivät onneksi tulleet täydellisenä shokkina. Välillä tuntui, että tein töitä vuorokauden ympäri, sillä unissanikin skannasin kasveja lehtialaindeksiä varten. x) Selvisimme viikosta kuitenkin kunnialla. Välillä rämmimme hampaat irvessä ja alaselkä jumissa paahteisella suolla, ja välillä skannasimme ja punnitsimme kasveja musiikin tahdissa iloisesti tanssahdellen.


Huomaa kartoittaja-blondin pään yläpuolella pörräävät paarmat. Hymy irtoaa paarmojenkin kanssa.

Mitä me siis viikon aikana teimme? Keskikesällä biomassa on suurimmillaan monella kasviryhmällä, joten biomassan ja lehtipinta-alan arvionnit piti tehdä viikon aikana heinäkuun puolivälissä. Biomassaa varten punnitsimme tuoreita kasveja, minkä jälkeen ne kuivattiin ja punnittiin uudestaan. Ennen kuivaamista kasvit kuitenkin skannattiin lehtipinta-alaa varten.

Tässä meidän viikkomme lukuina:

-Teimme kahden viikon edestä töitä
- Kartoitimme kasvien yleispeittävyydet ja suotyypit 90 paikasta (1 paikka = halkaisijaltaan 10 m ympyrä)
- Kartoitimme kasviryhmät, ryhmien peittävyydet ja ryhmien pituudet 165 ruudulta
-Tyhjensimme 55 ruutua kaikesta kasvillisuudesta (lukuun ottamatta suurinta osaa sammalia) 
-Punnitsimme massoittain kasveja
-Skannasimme 412 kuvaa kasveista
-Kuivasimme massoittain kasveja
-Punnitsimme uudestaan kasvit, mutta tällä kertaa rutikuivina


Sammalnäytteenottoa tyhennetystä ruudusta. Huomaa ergonominen työasento. 


Kun sunnuntaina klo 16.15 saimme viimeisen ruudun kartotettua oli kartoittajan helppo hymyillä. Tiedossa oli kuitenkin vielä viimeinen rutistus labrassa klo 22 asti, mutta ei se mitään, maasto-osuus oli nyt hanskassa! 

Tällä viikolla elämä palaa taas raiteilleen. Ehkä ehdin kuvata jotain muutakin kuin kartoitusruutuja. Katsotaan, katsotaan... :)

2 kommenttia:

  1. Mun on pitäny kysyy tätä jo jonku aikaa, mikä on tuo ihana ammatti jossa saa tehdä tuollaisia juttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biologi pääsee rämpimään mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja joskus siitä jopa maksetaan. :) Maastotöihin pääsee myös opiskelemalla esim. maatalous- ja metsätieteitä, geologiaa, maantiedettä ja ympäristötieteitä. Suosittelen tietenkin biologin uraa lämpimästi. Voikohan Trondheimissa opiskella meribiologiaa? :)

      Poista