Noin 20 km Sodankylästä pohjoiseen sijaitsee piskuinen Kersilön kylä. Kersilön itäpuolella levittäytyy hieno suoalue, Viiankiaapa, joka kuuluu Naturan piiriin. Päätimme eräänä tylsänä päivänä suunnata sinne tutkiskelemaan suota ja sen kasvillisuutta.
Retken jälkeisenä aamuna avasin päivän hesarin ja sen sisällä olleen kuukausiliitteen. Aloin mielenkiinnolla lukea artikkelia, joka kertoi, että "Euroopan merkittävin kaivoslöytö tällä vuosituhannella" oli tehty Suomesta. Ihmetys oli suuri, kun minulle valkeni, että suunnitteilla oleva Sakatti-kaivos oli löytynyt Sodankylästä, juuri tämän samaisen Viiankiaavan alta. Tietysti nikkeliä ja kuparia piti siten löytää soidensuojelualueelta. Ja tietysti nyt on suunnitteilla Viiankiaavan soidensuojelu- ja Natura-alueen purkaminen kaivoksen tieltä. :/ Viherpiipertäjät ovat käyneet vastarintaan kaivosyhtiötä vastaan, mutta saa nähdä, miten hienolle suolle käy.
Tässä kuitenkin kuvia Viiankiaavalta ajalta ennen mahdollisen kaivostoiminnan alkamista.
Tammikehrääjän toukkia oli runsaasti pitkoksilla. Askeleitaan piti varoa tarkasti.
Alkukesän rankkasateet taisivat tuhota avosoiden hillasadon, mutta metsässä kukinta ja pölytys on onnistunut paremmin. Viiankiaavan metsäsaarekkeissa oli paikoin runsaasti raakileita.
Maariankämmekkä kukki runsaana.
Isovesiherne
Hyttysiä oli PALJON. Aivan tajuton ininä koko ajan. Onneksi oli hyttyspaidat ja -hatut. Myrkky oli aivan turha hyttyspilveä vastaan.
Kaarlenvaltikka oli ilahduttavin kasvilöytö. Kukkavana oli jo kovaa vauhtia puskemassa esiin.
Kaverukset hoikkavilla ja järvikorte.
Raate ja katu-uskottavat maastokengät.
Luhtakuusio
Viiankiaavan korkean mineraalipitoisuuden huomasi kukkaloistossa ja vehreydessä. Lettojänteet tarjosivat paljon mielenkiintoista katseltavaa. Ajattelin pyöräillä Viiankiaavalle huomenna illalla ja ihastella maisemia keskiyön auringon kajossa. Nyt alkavat olla viimeiset hetket yöauringon ihasteluun, sillä yötön yö loppuu 5 päivän päästä näillä korkeusasteilla! Oikeastaan kaipaankin jo pimeitä öitä ja olisi mukavaa nähdä taas kuu reilun kuukauden tauon jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti