Metsälintu

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Palmusunnuntain parhaat

Rakastan isoa kotipihaamme, mutta siinä on yksi huono puoli: virpojat eivät koskaan uskalla kävellä sen poikki ovelle asti. Meillä ei ole käynyt virpojia viimeiseen kahteen vuoteen, mutta nyt päätin, että tilanteeseen oli tultava muutos. Taiteilin noitien houkutuskyltin, sujautin sen muovitaskuun (koska ulkona oli räkäinen sää) ja ripustin kadulle. Oli kuulkaa voitaajafiilis, kun tuntia myöhemmin ovikello soi ja kaksi virnistävää pisamanaamaa virvonvarvotti! Jess! Ja myöhemmin tuli vielä kaksi seuruetta lisää! Toisin sanoen kodissamme kävi ennätysmäärä virpojia tänä vuonna. :D


Nyt olohuonetta koristavat hienot vitsat.





Mamma oli ostanut liput Juurijuhlan päätöskonserttiin, joten matkasimme Tapiolan kulttuurikeskukseen iltapäivällä. Minulla on ollut henkisesti raskas viikonloppu enkä ollut muistanut selvittää taustatietoja esiintyvästä bändistä. Suoraan sanottuna minulla ei ollut aavistustakaan mitä bändiä olimme menossa kuuntelemaan. No sen tiesin, että bändi on Ruotsista ja soittaa kansanmusiikkia.

Konserttiin saapui siis synkkämielinen Hanna, joka oli sillä tuulella, että kaikki ympärillä ärsytti ja itketti. Heti, kun bändin jäsenet alkoivat soittaa vaihtuivat synkät ajatukset kuitenkin aurinkoisiksi. Wau, mitä musiikkia. Wau, mitkä esiintyjät. Ale Möller Band oli aivan uskomattoman hyvä. Itse asiassa paras live-bändi, mitä olen koskaan nähnyt ja kuullut. Heidän musiikkinsa oli mieletön sekoitus ruotsalaista, afrikkalaista, kreikkalaista, kanadalaista ja meksikolaista kansanmusiikkia. Bändin jäsenet pistivät kaiken peliin ja yleisökin taputti villisti musiikin tahtiin ja lauloi mukana. Yleensä niin jäykät suomalaiset olivat konsertissa suorastaan riehakkaita.

Laita siis korvan taakse ALE MÖLLER BAND ja käy katsomassa heitä livenä. Et tule katumaan.

Lopuksi vielä kuva lapusta, jonka joku söpö virpoja oli tipauttanut oven ulkopuolelle. :)


1 kommentti:

  1. Meillä päin ei juurikaan virvota. Täällä perinteenä on enemmänkin joulun jälkeen Nuutinpäivänä nuutittaminen.

    Blogissani olisi sinulle haaste, tartu jos haluat :) http://metsakukkia.blogspot.fi/2014/04/omanapaista.html

    VastaaPoista