Metsälintu

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Maaginen Jurmo

Olipas kertakaikkisen upea pääsiäinen. Säät hellivät, seura oli mahtavaa ja lintujakin näkyi. Punarintoja ja rastaita oli saaressa satoja. Seurueemme havaitsi mm. keltahempon, käenpiian, pajulintuja, tiltaltteja, punakuireja, suopöllöjä, suokukkoja ja leppälinnun. Lisäksi näimme nokikanan ja varpusen, jotka ovat Jurmossa harvalukuisia pikkuharvinaisuuksia.

Auringonnousut ja -laskut olivat kuitenkin retken upeinta antia. Ne olivat maagisia hetkiä, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Tulee haikea olo, kun näitä kuvia katsoo. Tahdon takaisin Jurmoon.

Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu lintuaseman pihalta klo 5.40. Kosteus ja yöpakkaset olivat synnyttäneet kauniin usvan.





Kaikki aurinkokuvat on otettu aamuvakion aikana  muinaismuistolta vähän klo 6 jälkeen. Yksinäinen kalastusvene kävi kokemassa verkot nousevan auringon alla.



Yöpakkanen antoi puolukoille ja variksenmarjoille hienon hopeisen kuorrutuksen.


Myöhemmin huurre hävisi ja paljasti altaan upeat oranssit sävyt.





Punarinta aidantolpassa.


Jurmon julkkikset ovat vapaina laiduntavat kolme alpakkaa.



Jurmon satama.




En ole koskaan nähnyt merta niin tyynenä kuin nyt pääsiäisenä. Horistontista ei kunnolla erottanut veden ja taivaan rajaa.

3 kommenttia:

  1. Kyllä mieli lepää aina näissä sinun kuvissasi! Meditaatiota arjen kiireen keskelle, kiitos :)

    VastaaPoista