Metsälintu

tiistai 20. lokakuuta 2015

Jaffa ja viimeinen ilta

















Pitkän pohdinnan jälkeen uskaltauduimme Tel Avivin Jaffaan viimeisenä iltana. Tel Aviv oli toistaiseksi säästynyt pahimmilta levottomuuksilta, joten luotimme siihen, että rauha säilyisi vielä yhtenä iltana. Auringonlaskun aikaan paikka oli todella idyllinen ja seesteinen. Oli vaikea kuvitella sinne mitään puukkoriehujia.

Jaffasta löytyi pitkä rivi hipsterikahviloita, taidenäyttelyitä ja hassuja pikkuputiikkeja. Valitsimme hipstereimmän kahvilan (tietysti), tilasimme kahvit ja HUIKEAN jälkiruokalautasen ja sitten tarvitsi vain nauttia. Seurasimme auringonlaskua ja iloisten ihmisten kulkua rantakatua pitkin. Viereiseen pöytään istahti mies, jolla oli senegalinkaija olkapäällään. Merirosvo! Minulle tuli väistämättä mieleen ystäväni Joose (moi vaan!), joka on seilannut maailman meriä ja joka ulkonäönkin puolesta muistutti kyseistä merirosvoherraa. Tässäpä siis Jooselle (äänekäs) lemmikki-idea. :D

Jaffasta jatkoimmekin sitten suoraan lentokentälle ja kotia kohti. Israelissa vietetyt kaksi viikkoa avasivat jotenkin silmäni paitsi paikan luonnolle myös ongelmille. Nyt onkin Suomesta käsin tullut seurattua tarkasti Israelin ja Palestiinan viimeisimpiä käänteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti