Eläminen muovipussin sisällä alkaa tympiä. Herätykset klo 7.00 kauheaan jyrinään, poraamiseen, tumputukseen ja tärinään alkaa sekin tympiä. Onneksi julkisivuremontti alkaa olla loppusuoralla ja kohta pääsemme nauttimaan uusista ikkunoista ja uudesta parvekkeesta.
Tänä aamuna heräsin siihen, että keittiömme ikkunankarmeja hakattiin säpäleiksi. Kohta ovikello soi, ja remonttireiska asteli sisään irrottamaan keittiön ikkunoita. Kello oli vailla kahdeksan ja minä puolipukeissa ja juuri heränneenä. Ei siinä muu auttanut kuin pakata laukku ja paeta kotoa. Nyt istumme huoltoasemalla aamiaisella ja katson ulos ikkunasta. Remonttijullit istuvat ulkona tupakalla paksun sumun ympäröiminä. Ryystävät välillä kahvia ja tuijottavat sitten sumuista maisemaa. Aika tuntuu jotenkin pysähtyneen.
Muovinen näkymä olohuoneen uudesta ikkunasta.
Näkymä keittiön ikkunasta "parvekkeelle".
Välillä oikeasti tuntuu siltä, että pää on muovipussin sisällä eikä saa tarpeeksi happea. Owen teki pari hengitysaukkoa ikkunan muoviin.
Minä sitten rakastan tätä sumua. Illat ovat olleet erityisen maagisia viime aikoina.
Nyt on kuitenkin tämän tytön aika siirtyä pyörän selkään ja polkaista Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan opastamaan. Nauttikaahan sumusta ja alkavasta syksystä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti