Olipa kerran kaunis päivä vihreällä saarella

Irlannissa sataa usein, mutta välillä saattaa aurinkokin näyttäytyä. Päätimme tehdä retken Pohjois-Irlantiin kauniille järvelle, missä oli muutamaa päivää aiemmin nähty tundrakuikka. Ei muuta kuin herätys aamu-viideksi ja parin tunnin ripeä ajo pohjoiseen. Saavuimme paikalle ennen auringonnousua. Pakkasta oli pari astetta, mutta nouseva aurinko lämmitti kasvoja mukavasti. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniit. Annan kuvien puhua puolestaan.

Näytin aika topatulta irkkupoikiin verrattuna, mutta eipähän tullut kylmä. Pojat kävivät välillä autossa lämmittelemässä (ja syömässä tuomaani Fazerin suklaata), mutta minä hääräsin ympäri järveä taltioimassa kaunista aamuaurinkoa. Kovasta yrityksestä huolimatta emme löytäneet tundrakuikkaa, minne lie hävinnyt. Paikalla hetken viipynyt isokoskelo ilahdutti irlantilaisia, mutta minua laji ei paljon hetkauttanut (isokoskelo on erittäin yleinen Suomessa, mutta harvalukuinen Irlannissa).

Ensimmäiset piikkiherneet olivat puhjenneet kukkaan pakkasesta huolimatta. Kukkasista lähtee lämpimänä päivänä ihana kookoksen tuoksu. Mmmm. Tuli mieleen viime toukokuuna keltaisena kukkineet merenrantaniityt, jotka levittivät lähiympäristöön huumaavaa kookostuoksua. Piikkiherne on yleinen vieraslaji Irlannista, joka on valitettavasti syrjäyttänyt alkuperäistä kasvillisuutta. Huonosta maineestaan huolimatta se elävöittää vihreätä maisemaa ja on kaunista silmänruokaa.

Piipahdimme myös länsirannikolla katsomassa lokkeja ja pikkukanadanhanhea. Hanhi löytyi ja 66 % autokuntalaisista sai eliksen. :) Iltapäivällä aurinko meni pilveen ja sadekuurot enteilivät myrskyn tuloa. Oli aika palata kotiin.