Metsälintu

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jäätä ja lunta

Laitan tähän väliin kauniita talvikuvia koto-Suomesta, kun ymmärtääkseni siellä on aika sohjosta tällä hetkellä (vai suliko kaikki jo pois pk-sedulta?). Täällä Irlannissa tulppaanit puskevat jo esiin myrskyistä huolimatta...


Rämettä Siikanevan kansallispuistossa joulukuussa


Siikanevalta tämäkin. Olin siellä Luonto-Liiton järjestämällä vaellusretkellä. Nasta reissu!


Siikanevan levitoiva lepänoksa. Mutta miten se oksa tollain voi liitää...? ;)


Seurasaaren jääpisarat


Yksityiskohtia Ruissalosta.


Ruissalo. Olin siellä tammikuussa ottamassa osaa TLY:n nuorisojaoston järjestämään ralliin. Meille sattui mitä kauneimmat (ja kylmimmät) kelit!

Kävin pari päivää ennen Irlantiin lähtöäni kotikulmilla kävelyllä. Suuntasin Haukilahden ja Matinkylän rannalle ihmettelemään jäätynyttä merta. Oli aika kutkuttavaa kävellä peilikirkkaalla jäällä, jossa ei ollut juuri ollenkaan lunta. Yritin vähän väliä kurkkia näkyisikö jään läpi tappajakaloja tai ruumiita. :D Mulla on aika vilkas mielikuvitus ja sen lisäksi olen aina hiukan pelännyt uida luonnonvesissä. Aina on sellainen tunne, että pimeydestä iskee tappajahauki ja haukkaa pikkuvarpaan pois. Tunnistaako joku itsensä? Mun traumat on luultavasti peräisin kultaisilta lapsuusvuosilta mökkirannalta. Laiturin alla asusteli kiiskiä (meidän suvussa niitä kutsutaan rökkäiksi), jotka kävivät näykkimässä varpaita jos erehtyi pitämään niitä pitkään paikoillaan. Hyihyi yökyök!! sanoo Hanna-biologi. 

No palataanpa nyt niihin talvikuviin.







Talvi on kaunis, mutta kevät on kaunein. En malta odottaa, että kuulen ensimmäisen kiurun lurahduksen! Sen lisäksi kevät tarkoittaa sitä, että herra muuttaa vihdoinkin Suomeen. :DDD


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti