Sumuaamu ja lintuasema-asiaa

Tässä oli vielä kuvamateriaalia mökkireissun viimeiseltä aamulta. Kuvat saavat kertoa puolestaan sen aamun kauneudesta. 

Tällä hetkellä olemme Hangon lintuasemalla etsimässä rareja. Eilen näimme leveäpyrstökihun ja muutama aseman miehittäjä metson (metso on kovan luokan harvinaisuus tällä lintuasemalla). En jaksanut metsosta kauheasti innostua, kun en kerää halias-pinnoja, mutta hauska havainto se silti oli.

Tänään on ollut huomattavasti hiljaisempaa ja harmaampaa eiliseen verrattuna. Neljän tunnin aamu-havainnointi bunkkerilla jäädytti varpaat ja järjen. Se oli sitä kärsimysornitologiaa isolla K:lla, mutta voi vitsit oli ihanaa tulla sen jälkeen sisään ja juoda kuppi kuumaa kahvia. Mmmmmm. Elämän pieniä nautintoja. Huomenna koittaa paluu ihmisten ilmoille. Yritän siihen mennessä saada muutaman kuvan ultrasöpöistä hippiäisistä, joita täällä häärää sadoittain.

Tuccani mun

Käytiin Sinin kanssa eilen Uutelassa pienellä lenkillä ihmettelemässä syksyistä Skatan tilaa. Aurinko oli tietysti mennyt pilveen päivän aikana, mutta se ei meitä haitannut. Istuttiin penkillä ja syötiin aivoja ja krokotiileja (= ihania ja pehmeitä liivatekarkkeja. Joo tiedän, olen paha kasvissyöjä...) ja minä join lämmintä omenamehua.

Sitten pyysin Siniä ottamaan minusta muutaman maalaishenkisen kuvan. Nuttura rupesi ahdistamaan, avasin hiukset ja sitten homma meni ihan pelleilyksi ja kikatukseksi. Sinin kanssa tulee aina niin hyvälle tuulelle. :DDD

Kiitos Sini-kuvaajalle iloisista kuvista!

Päivä mökillä

Totesin mökkiretken päätteeksi, että voisin muuttaa mökille vaikka kuukaudeksi. Vain olla, kuvata, syödä, juoda teetä parvekkeella, tuijottaa järven tyyntä pintaa ja nukkua pitkään. Ei olisi mitään deadlineja, työkeikkoja, graduangstia tai kokouksia. Se voisi sellainen hengähdyskuukausi. Akkujenlataus-sapatti. 

Minä viettäisin sen kuukauden mökillä syksyllä, juuri näihin aikoihin, kun ruska leimuaa silmissä. En ole koskaan nähnyt mökkiä ja sen lähiympäristöä niin kauniina kuin pari päivää sitten. Kun viimeisenä iltana tuijotimme laskevan auringon kultaamaa järveä ja valkoposkihanhiparvi muutti ylitse, ei itku ollut kaukana. Olen ehkä vähän herkkä, mutta liian kaunis maisema nyt vaan on itkun paikka. :´)

Katsokaa vaikka itse!

Joo, ei minulla ole muuta lisättävää. Ajattelin vain tässä kaiken kiireen keskellä palata hetkeksi henkisesti mökille. 

Karkalin lumoissa

Teimme ihanan päiväretken Karkalin luonnonpuistoon eilen, kun aurinko paistoi kuulaana lehvästön läpi. Pähkinäpensaat ja metsälehmukset olivat vielä yllättävän vihreinä - melkein olisi voinut luulla, että on toukokuu, vaikka lokakuu jo kolkuttelee ovella! 

Metsä oli täynnä tirskuvia tiaisparvia, syksyn tuoksua ja mätiä sieniä. Pyyt viheltelivät rinteissä. Yksi niistä halusi päästä kuvaan ja pääsikin. Orava oli liian keskittynyt kävyn jyrsimiseen, jotta olisi kiinnittänyt mitään huomiota takkunutturaiseen kuvaajaan. Tuolla oli kertakaikkisen rentouttavaa käyskennellä ilman sen kummempaa päämäärää ja kiirettä. Jäimme välillä moneksi minuutiksi vain seisomaan paikoillemme ja kuuntelemaan. Yleensä jostain kuului palokärjen kliiiiiii, kliiiiiiii, krykryryrykrykrykry.....!!!

Ilopilleripäivä

Sunnuntai oli täynnä energiaa, valoa ja hyvää fiilistä. Olen ollut viikonlopun mittaisella luontokerhonohjaaja -kurssilla ja nyt en osaa muuta ajatellakaan, kuin luonto- ja lintukerhon perustamista. Tämä on niin tyypillistä minulle: innostun uusista asioista helposti enkä silloin jaksaisi keskittyä mihinkään muuhun. Nyt otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja hoidan velvollisuudet (lue gradu) pois alta syksyllä ja keskityn sitten keväällä kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Täytyy kuitenkin olla yhteydessä kouluihin, Tringaan ja Luonto-Liittoon ja säätää kaikki byrokratia ennen joulua.

Pyöräilin kurssilta takaisin kotiin ja suorastaan tanssin rappuset ylös leveä virne naamalla. Owen ihmetteli, että mikä tuota akkaa vaivaa. Akan innostus johtui lähestyvästä mökkireissusta, jota olin odottanut koko viikon! Pakkasimme kimpsut ja kampsut, hyppäsimme Romuun ja huristelimme mökille mielettömissä ruskamaisemissa. Taustalla soi Disney ja Värttinä. Minua hymyilytti edelleen.

Perillä meitä kohtasi tyyni järvi oranssina hohtavine saarineen. Kolme kuikkaa uiskenteli lähellä rantaa. Hämärän laskeuduttua alkoi varpuspöllö viheltää pihakuusen latvassa! <3 Ja oi, mikä tähtitaivas avautui saunan terassilta. En kestä, miten kaunis syksyinen luonto on. :D

Metsä on parasta terapiaa

Lähdimme Sinin kanssa metsäretkelle päivänä, jolloin molemmilla oli surullinen ja masentunut olo. Metsään lähti kaksi hieman alakuloista neitiä ja sieltä palasi kaksi nauravaa ja iloista retkeilijää. Metsä todellakin on parasta terapiaa vaikeina aikoina, etenkin jos siellä on hyvän ystävän kanssa. 

Juttelimme syntyjä syviä, elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja surusta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta.

Keräsimme Sinille purkillisen suppiksia, jotka kruunasi yksi torvisieni. Sini oli torvisienestä ihan haltioissaan, vaikka emme yhtä enempää löytäneetkään. :D

Metsästä löytyi aivan uskomattomia värejä, enkä nyt puhu pelkästään Sinin hiuksista!

Mieli kirkastui kyllä valtavasti tämän retken aikana. Jotenkin aivot prosessoivat itsekseen vaikeita ja surullisia asioita ja olo oli retken jälkeen aivan erilainen. En malta odottaa, että pääsemme Owenin kanssa sunnuntaina mökille kolmeksi päiväksi. Kolme päivää syksyisiä ruskaretkiä, lämmintä omenamehua termarista, kynttilöitä, sumuisia aamuja, hiljaisuutta ja saunomista.