Koti

Olin vallan unohtanut julkaista tämän postauksen. Ennen lähtöä Lappiin oli koti muuton jäljiltä jo sen verran hyvässä kunnossa, että kehtasin räpsäistä muutaman kuvan. Pieni koti-ikävä iski näitä katsellessa, mutta siellä se koti odottaa minua sitten elokuussa. Ja Owen pitää taloa pystyssä sillä aikaa, kun olen poissa. :)

En sitten lopultakaan löytänyt kirpparimattoa olohuoneeseen, joten hankimme tämän epilepsiakaunottaren ikeasta. Minulla on viha-rakkaus-suhde tuohon ruotsalaisten ylpeydenaiheeseen. Inhoan sitä siksi, että se on kuluttajien paratiisi ja oikein lietsoo ostoshysteriaa. Toisaalta ikea on halpa ja monet tuotteista käytännönläheisiä ja kivan näköisiä. Siellä käydessäni olen samalla innoissani ja samalla ahdistunut ja poden huonoa omatuntoa. Huoh. 

Keittiön ikkunasta avautuu mitä upein maisema pressun ympäröimälle rakennustyömaalle. Meidän parvekekkin purettiin pois. Pöytä ja tuolit ovat isotädin vanhat, aitoa ja alkuperäistä artekia.

Jääkapin ovessa on vaihtuva näyttely erilaisia postikortteja.

Tauluja on vielä niukasti seinillä. Kaikki taulumme ovat lintuaiheisia ja suurin osa Owenin ystävän Robin maalaamia. Yllä oleva kuva on minun taidonnäytteeni hippiäisestä kuuden vuoden takaa. :)

Lumikengillä villameressä

Taidan olla rakastunut. Tai ainakin syvästi ihastunut villojen sekasikiöön, eli aaparuostevillaan. Tuo ihanan hempeän oranssinen karvapallero saa minut aina hymyilemään. Aaparuostevilla on ruostevillan ja töppövillan risteymä, hybridi, äpärä. Se on hämärästä taustastaan huolimatta kertakaikkisen hurmaava.

Lumikengät jalassa ja valmiina rämpimään. Olen puolentoista viikon aikana kerran uponnut suohon. Toinen lumikengistä meni yksinkertaisesti turvekerroksen läpi ja imaisi saappaan mukanaan. Ranskalaiset riensivät apuun ja auttoivat minut ylös. Minä upposin vain polviin asti, mutta yksi harjoittelijoista vajosi nivusiin asti. En tiedä miten hän olisi päässyt sieltä ylös ilman apua. Suolla voi oikeasti olla vaarallista ja koskaan ei pitäisi lähteä yksin rämpimään upottavaan maastoon. Ei, vaikka kuinka tekisi mieli mennä ihastelemaan upeata aaparuostevillamerta rimmen keskelle. x)

Metsälintu metsässä

Luoston metsissä samoillessani törmäsin kuukkeliperheeseen. Neljä poikasta ääntelivät karheasti (ilmeisesti jonkinlaista kerjuuääntä?) ja pörräsivät vanhempien ympärillä. Linnut olivat kesyjä ja uteliaita. Vietin 15 min. niiden parissa kymmenen metrin etäisyydellä ilman, että ne häiriintyivät ollenkaan. Välillä joku niistä tuli läheiseen oksaan pällistelemään kulkijaa, mutta liittyi nopeasti toisten seuraan etsimään ruokaa. Sain 200 ml objektiivillani ihan kelpoja kuvia. :)

Kukutimme käen kanssa kilpaa. Käki tuli lopulta ihan likelle ihmettelemään kuka siellä kukkuu. Rastaat ja pikkulinnut eivät sen läsnäolosta ilahtuneet, vaan kaikki rupesivat vuorollaan varoittelemaan. Käki on muodoltaan sen verran haukkamainen, että linnut luulevat sitä petolinnuksi. Lopulta räkättirastas ajoi käen tiehensä ja se siirtyi arvokkaasti puolen kilometrin päähän kukkumaan.

Metsän halki virtasi lähdepuro. Opastuskylttien mukaan vesi on 1,8 astetta lämmintä ja siltä se kyllä tuntui. Purossa ja sen varsilla kasvoi mielenkiintoisen näköisiä sammalia. En ole sammalguru, mutta alla olevassa kuvassa näyttäisi olevan lehväsammalta. Saa korjata jos olen väärässä. :)

Hilla kukkii.

Muurahaisten moottoritie kulki kaatunutta keloa pitkin.

Olin jo melkein päässyt metsäkierrokseni päätepisteeseen, kun havahduin varisten mölinään. Pinkaisin äkkiä juoksuun läheisellä aukealle ja kyllä, petoa ne siellä ahdistelivat. Toisen vuoden maakotka kaarteli Ukko-Luoston yllä. Jesssss!! Kotka!!! Lintu oli sen verran kaukana ja valo niin huono, että en saanut otettua järkeviä kuvia siitä. 

Havainnosta tyytyväisenä laskeuduin viimeiset metrit rinnettä alas autolle. Pyhä-Luoston kansallispuistoon palaan varmasti myöhemmin kesällä. Esimerkiksi yöretki Noitatunturin huipulle voisi olla jännittävä. Onko kukaan käynyt Pyhä-Luostolla ja osaisi suositella sieltä jotakin hyvää kohdetta/reittiä päiväretkelle?

Tunturin laelle reippahin askelin

Ai että minä sitten pidän tuosta yllä olevasta kuvasta. Kuvittele olevasi tuo mänty. Kestät tuulta, räntää ja paahdetta, pärjäät vähillä ravinteilla ja siedät satunnaisia levähtäviä lintuvieraita oksillasi. Mutta kärsimyksesi palkitaan moninkertaisesti silmiä hivelevillä maisemilla. Jos minä olisin jossain talousmetsäryteikössä kasvava mänty olisin kateudesta vihreä tuolle tunturimännylle.

Kävin tosiaan toissapäivänä Pyhä-Luoston kansallispuistossa päiväretkellä. Kapusin Ukko-Luoston huipulle ja olen vieläkin ihan fiiliksissä noista maisemista. Näissä kuvissa näkyy Hannan sielunmaisema.

Rakka ei tosin ole sielunmaisemaani. Karuudessaan se on ihan kaunis, mutta auta armias miten hirveätä sen päällä on kävellä! Onnistuin jotenkin naksauttamaan oikean nilkkani tuossa rakkahelvetissä, mutta onneksi pystyin jatkamaan matkaa.

Jalat olivat kovilla.

Sielikkö oli juuri puhjennut kukkaan.

Dramaattiset pilvet yllä Pyhätunturin.

Ukko-Luoston korkeimmalle nyppylälle kavuttuani piti tietysti otta todiste uudesta tunturivalloituksesta. Minulla ei ollut hovikuvaajaa mukana, joten laitoin kameran kiven päälle ja yritin ajastimella sohia itsestäni meitsieitä. Laihoin tuloksin.

Ihan kiva kuva, mutta jos nyt Hanna kuitenkin ottaisit sen kuvan myötävalossa. Laita myös tarkennus kohdalleen.

Uusi yritys.

Valotus ja tarkennus ovat ok, mutta kamera päätti sensuroida pään.

Uusi yritys.

Arghhh. Käsi.

Uusi yritys.

Tämän kauhean ilmeilykuvan jälkeen luovutin ja päätin tyytyä höpsöihin todistekuviin. 

Ukko-Luoston huipulta laskeuduin tunturin toista rinnettä alas. Polku jatkui aina puurajan alapuolelle ja lopulta kauniiseen kelohonkametsään. Huomenna on luvassa kuvia metsän asukeista. :)

Suo kukkii

Suo loistaa monissa eri väreissä. Raatteet ja suokukat aloittivat kukintansa vajaa viikko sitten ja joka päivä aukeaa uusia nuppuja. Suopursukin availi kainosti kukkiaan toissa päivänä, luulisi sen olevan täydessä kukassa piakkoin.

Tänään aloitamme harjoittelijoiden kanssa 50 ruudun kartoitukset, eli luvassa on lumikenkäilyä, hyttysiä ja hikeä. Jeeee! :D