Jos Tallinna on kaupunkina täynnä kontrasteja, niin sitä oli kyllä Tallinnan kasvitieteellinen ulkopuutarhakin. Puutarha alkoi käytännössä suoraan teletornin betoni*elvetistä ja sen kyllä huomasi!
Tämän maiseman tragikoomisuus jaksaa vieläkin naurattaa.
Ulkopuutarha oli talven jäljiltä karun näköinen, emmekä sen tarkemmin tutustuneet siihen. Kasvihuoneissa meinasi tulla pieni hoppu, kun kuulimme kassalla, että paikka suljettaisiin jo puolen tunnin päästä. Ei siinä ehtinyt linssejä sen kummemmin totutella uuteen ilmastoon, vaan oli tyydyttävä utuisiin kuviin.
Kasvihuoneissa oli vierailumme aikana sopivasti orkideanäyttely auki.
Aavikko- ja Välimerihuoneissa oli onneksi kuivempaa.
Tämän kaunottaren nimeä en kiireessä ehtinyt taltioida.
Näitä hattivatteja teki mieli silittää.
Kaikissa kasvihuoneissa soi sama linnunlaulu-ääniraita. Äänekkäimmin äänessä oli kehrääjä, jonka kehräävä kurlatus palautti mieleen hyviä muistoja Suomen kesäöistä. Kehrääjän ääni oli mukava lisä sademetsähuoneessa, mutta kun siirryimme aavikkohuoneeseen ja sieltä Välimerihuoneeseen, jatkui sama kurlutus huoneesta toiseen. Puolen tunnin kurlutuksen jälkeen ihmettelin, miten puutarhurit ja muut puutarhan työntelijät jaksavat kuunnella tuota koko työpäivän ajan.
Kasvihuoneiden keskellä kohosi upea norfolkinaraukaria eli huonekuusi! Vähän eri kokoluokkaa kun minun parivuotias huonekuusivauva kotona. Tämä jättiläinen oli itänyt vuonna 1933, joten ei ihmekään, että se oli ihan kunnon kuusen mitoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti