Hellurei! Tuntuu, että kahden viikon aikana on tapahtunut ihan kauheasti. Tuntuu myös siltä kuin olisin kääntänyt uuden sivun elämässäni eikä tämä johdu pelkästään uudesta kamerasta ja syksystä. ;)
Tiedättekö sen käsittämättömän tunteen, kun tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa? Täydellisen onnellisuuden tunteen, kun elää täysillä hetkessä ja mikään ei häiritse mieltä? Tämän pääsin kokemaan moneen otteeseen Kurjenrahkassa viime viikonloppuna. Nukkuminen tähtien ja täysikuun alla, suopursun tuoksu ja helmipöllön ja varpuspöllön kutsuäänet pimeydessä - ei siihen oikeastaan muuta tarvita. Oli myös mahtavuutta laittaa kännykkä pois päältä ja uppoutua syvällisiin keskusteluihin hyvän ystävän kanssa.
Aloitimme vaelluksen Vajosuolta myöhään perjantai-iltana. Tarkoitus oli jäädä yöksi Vajosuon laavulle, mutta joku jappe oli linnoittautunut sinne, joten päätimme yöpyä lintutornissa! Sääennuste oli luvannut poutaa koko viikonlopuksi ja olimme siksi uskaltaneet jättää teltan kotiin. Lintutornissa yöpyminen on ehkä hieman kyseenalaista kansallispuiston järjestyssääntöjen kannalta, mutta vitsit siellä oli tunnelmallista nukkua. Heräsin joskus kolmen aikaan siihen, että täysikuu loisti suoraan silmiin. Vieressä tuhiseva Kuura hohti hopeisena kuutamossa. Ai että.
Tornissa oli hyvä budjata!
Aamua Vajosuolla.
Tällä puurolla pötkii pitkälle!
Kuura näytti intiaaniprinsessalta keltaisen silmänsä kanssa. Keltainen väri tuli silmätipoista, joita tarvittiin silmätulehduksen hoitoon. Onneksi tulehdus hävisi yht nopeasti kuin oli tullutkin.
Betula nana syksyisessä asussa.
Waaaa, maailman kauneimpia rahkiksia!
Välillä oli hyvä piehtaroida mättäällä...
...välillä pysähtyä mustikkaan.
Samojedi sammahti.
Vajosuolta lähdimme kiertämään Vajosuon vaellus -reittiä vastapäivään eli kohti Kurjenrahkan luontotupaa. Tarkoitus oli yöpyä seuraava yö Lakjärven laavulla, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan... Tästä lisää seuraavassa postauksessa. :)
Hauva ja sen onnellinen emäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti