Koirakuumeessa

Ei tässä näin pitänyt käydä. Vai pitikö? Olen aina pitänyt koirista, mutta koiran omistaminen on ollut ehdoton no-no. Olen vedonnut vapauteeni kulkea minne lystää milloin lystää, kun joku on kysynyt miksi en halua koiraa. Minua on puistattanut ajatus kuraisista pissilenkeistä, "rajoittuneesta elämästä", koiran luomista näkymättömistä kahleista. Olen hokenut, että naapurin koira on paras koira.

Kunnes Lily oli meillä viikon. Viikon aikana kaikki vanhat mielipiteet ja luulot romuttuivat. Huomasin nauttivani lenkeistä, jopa sateisista. Huomasin, miten ihanaa oli höpsötellä karvaturrin kanssa ja miten paljon iloa se toi arkeen. Huomasin hymyileväni enemmän kuin tavallisesti. Minusta, Owenista ja Lilystä tuli viikon ajaksi perhe. Ihmeellisen koukuttava tunne.

Lilyn lempipuuhaa on ryöstää lapasia.

Lily, pöllöt ja dallaspullat

Nyt kun Lily palasi takaisin oikean perheensä luokse on asunto jotenkin tyhjä. Koirarodut pyörivät jatkuvasti mielessä. Koirakuume kasvaa. Owen unelmoi huskysta, minä taas vähän Lilyä pienemmästä pörröisestä kaverista, vaikka pomskista. Aika näyttää mihin tämä koirakuume vielä johtaa. ;)