Metsälintu

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella

Palasimme sunnuntai-iltana takaisin Virosta. Oli kyllä kertakaikkisen mahtava reissu. Totesin jälleen kerran, että ruoho on vihreämpää naapurimaassa paitsi kirjaimellisesti, myös lintumielessä. Havaitsimme esimerkiksi Haeskan lintutornista vartissa punakaulahanhen, arosuohaukan ja neljä jalohaikaraa, Myöhemmin löysin paikalta vielä lumihanhen! Viro ei koskaan petä.

Suomi on todella kaunis toukokuussa, kun lehdet ovat vielä hiirenkorvilla. Viron vehreät lehdot kukkaloistoineen päihittävät kuitenkin Suomen metsät mennen tullen. Ei tuollaisen vehreyden ja linnunlaulun ympäröimänä voi muuta kuin hymyillä. Ihan kuin olisi maagisessa satumetsässä. :)



Ensimmäiset satakielet olivat palanneet Afrikasta Matsalun lahdelle. Huomasimme neljän päivän aikana selvästi, miten laulavien satakielien määrä lisääntyi jokaisena yönä. Vimeisenä päivänä niitä tuntui olevan kaikkialla.




Owen kokeili uuden puhelimensa panoraamaa. Se toimi loistavasti ja sillä pystyi ottamaan jopa 360 asteen kuvia! Kannattaa klikata kuvaa suuremmaksi.


Yövyimme yllä näkyvässä Haeska Manor Hotellissa ihan Haeskan tornin lähettyvillä. Suomalais-venäläinen pariskunta kunnosti vanhaa kartanoa monta vuotta ja he avasivat rakennukseen joitakin vuosia sitten hotellin. Ihana paikka, loistava sijainti, hyvä aamiainen ja huokea hinta. En voi kuin suositella paikkaa jos suunnitelmissa on yliyönretki Matsalun lahdelle.



Haeskasta löytyy laajoja merenrantaniittyjä, joilla laiduntaa karjaa.



Haeskasta löytyy myös Euroopan paras lintutorni. Tästä tornista on yhden päivän aikana havaittu enemmän lintulajeja kuin mistään muusta Euroopan tornista: 128 lajia! Me löysimme sieltä muun muassa alla olevan nuoren arosuohaukka-koiraan, joka oli minulle elis (=en ollut nähnyt lajia koskaan aikaisemmin).



Tornin edustalla pörräsi lähemmäs 10 000 valkoposkihanhea! Joukosta löytyi yksi punakaulahanhi ja yksi lumihanhi. Aika monta sataa hanhea joutuu yleensä selamaan läpi ennen kuin harvinainen laji löytyy joukosta.




Herra Sammakko oli poseeraustuulella ilta-auringossa.



Lisää kuvia ja kertomuksia Virosta luvassa lähiaikoina! :)

1 kommentti:

  1. Ah, löysinpäs mukavan blogin!
    Kauniita luontokuvia täällä, tykkään kovin :)

    VastaaPoista