Tammi ja Lohja

Meikäläisen ruhtinaallinen viikon loma alkoi mökkeilyn merkeissä. Teimme mökiltä käsin päiväretken Lohjalle, Lohjansaaren Paavolan, jossa kasvaa Suomen kauneimmaksi tituleerattu puu. Olen kuullut hehkutusta Paavolan tammesta monta kertaa ja nyt oli vihdoin sopiva hetki käydä katsomassa tuota ihmettä.

Luontopolku kulki märän lehdon läpi.

Ja sitten se oli yhtäkkiä siinä, Suomen kaunein puu!

Wooow.

Oli se hiaaano! Ikää puuvanhuksella on 400-500 vuotta ja ympärysmittaa 472 cm.

Kun perhepotretit oli otettu, jatkoimme matkaa Martinpihaan. Vettä tuli kuin Esterin *erseestä, mutta onneksi ei tarvinnut kuin kipittää rakennuksesta (= putiikista) toiseen. Antiikkiputiikista löytyi ihana 60-luvun karvalankamatto, joka luultavasti päätyy olkkariin.

Tässä antiikkiputiikissa oli kyllä fyndin makua. Se oli täynnä ihania (ja halpoja!) kalusteita. Nyt puuttuu vain se puutalo, jota alkaa sisustaa...

Martinpiha oli yksi hääpaikkavaihtoehdoistamme ihanan pihapiirinsä takia.

Lohjansaaren jälkeen jatkoimme matkaa Lohjan museoon, joten puutaloteema jatkui. :D Yllä olevassa rakennuksessa asuisin koska tahansa. Talo on vanha pappila 1800-luvulta.

Mathildedalin ruukin teräsnojat bongasimme pappilan pihasta. Hauska sattuma, kun olimme juuri kuukautta aikaisemmin käyneet kyseisessä ruukkikylässä.

Pappilan puutarhakin oli silmiä hivelevä.

Sopiva annos luontoa, kulttuuria ja vesisadetta. Ihana päivä!

Auringonlaskun aikaan Tammisaaressa

Moottorivene on lastattu pelargoneilla. Arvatenkin menossa "ut till skärin".

Kivitaskupoikue odottamassa ruokalähetystä rannalla.

Stallörsparken, kesä ja merituuli.

Asuapa vanhassa kaupungissa, vanhassa ja vinossa talossa.

Talossa, jonka pihalla kasvaa käppyrärunkoisia omenapuita...

...iänikuinen tammi...

...jossa jasmikkeet tuoksuvat...

... ja jossa puulattiat natisevat.

Verannalla voisi katsoa laskevaa aurinkoa ja aamuisin nauttia aamukaffet.

Talon pihalla kukkisivat akileijat ja muut perinnekasvit.

Naulakossa olkihattu kuinkas muutenkaan.

Pelargonit kasvaisivat ikkunanpieluksilla.

Tällaisessa paratiisissa elää ystäväni. Hän ei taida ymmärtää kuinka onnekas onkaan.

Ihan vaan kotona

Aih, vapaapäivä. Oli aikaa käydä katsastamassa hääpaikka ja hotelli (tasan vuosi enää häihin! Iiiik!), viedä ystävä Kalasatamaan, siivota talo, pestä Kuura, tehdä leipää ja illallistaa perheen ja naapureiden kanssa. Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, kun olen ollut kotona yli puolet päivästä. Mukava tunne.

Ja voi apua, kun tuo hauvavauva kasvaa nopeasti. Painoa neidillä on jo 12 kg ja uudet hampaat puskevat kovaa vauhtia esiin. Puruluut ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa. Niitä jyystetään suurella hartaudella ja niitä haudataan kuoppiin. Jos Kuura on sisätiloissa luunsa kanssa eikä ihania multakuoppia ole näkösällä, kelpaa sohvakin. Neiti hyppää sohvalle, "kaivaa" sitä aikansa ja tunkee luun sohvatyynyjen väiin :D Söpöä.

Kaksi ornia, koira ja Parikkalan Siikalahti

Hellurei! Nyt palaan taas blogin pariin muutaman kiireisen viikon jälkeen. Tässä on meinannut vuorokauden tunnit loppua kesken, mutta kunnialla on selvitty niin töistä ja puutarhahommista kuin satunnaisista opastuksista, valokuvauskeikoista ja mökkiretkistä. 

Rikon blogitauon Retkipaikkaan kirjoittamallani jutulla Parikkalan Siikalahden retkestä. Alkuperäinen teksti löytyy täältä. 

Saavuimme jo hämärän laskeuduttua ruovikon laitaan. Ajomatka Espoosta Etelä-Karjalan Parikkalaan oli ollut pitkä, mutta väsymys kaikkosi astuessamme ulos autosta. Ilman täytti ruokokerttusten säksätys ja satakielten vihellykset ja rätinät. Taustalla kumahteli kaulushaikara. Kun oikein höristi korviaan, saattoi erottaa luhtakerttusen ja viitakerttusen laulun. Kapusimme katselulavalle juuri, kun ensimmäinen luhtahuitti aloitti yöllisen huittailunsa.

Siikalahden katselulava sijaitsee Siikalahden pysäköintipaikalta 300 m Kaukolaan päin.

Tässä on Siikalahti ehkä parhaimmillaan. Kesän alun yölaulajakonserttiin ottaa osaa maan vahvin kaulushaikarakanta (peräti n. 8 koirasta) sekä pitkä liuta rantakanoja, kerttusia ja sirkkalintuja. Päiväsaikaan katselulavalta voi havaita pikkulokkeja, mustakurkku-uikkuja ja satoja pesiviä naurulokkeja. Paikka on myös oivallinen paikka havainnoida petolintuja, kuten viimeisenä päivänä saimme huomata.

Jatkoimme matkaa Siikalahden pysäköintipaikan kautta telttapaikalle ja pystytimme leirin. Puolenyön maissa grillasimme vielä yömakkarat satakielten karjuessa vieressä.

Neljän kuukauden ikäinen Kuura oli ensimmäisellä telttaretkellä.

Aamulla heräsimme kuhankeittäjän lauluun. Diu-du-diu-duuu! Ei hassumpi herätys. Sitten höpöilimme hetken aamu-unisen Kuuran kanssa ja lähdimme tutustumaan ympäröivään lehtoon.

Kuura nukkui teltan eteisessä omassa häkissään.

Telttapaikkaa ympäröi upea lehto, jossa viimeiset imikät ja ensimmäiset metsäkurjenpolvet kukkivat.

Tie lehdon läpi johtaa Siikalahden lintukosteikolle.

Metsäkurjenpolven kukat voivat olla myös vaaleita.

Lehtokuusama kukkii.

Kotkansiipilehto, jossa kasvoi runsaasti imikkää.

Siikalahden luontotuvassa on pieni alueesta kertova näyttely.

Teltta-alueen välittömässä läheisyydessä on luontotupa, joka on 24/7 auki huhtikuusta lokakuulle. Kävimme sisällä kurkkaamassa ja lukemassa Siikalahden luonnonsuojelualueesta. Siikalahti on Simpelejärven umpeenkasvanut lahti, joka on tituleerattu Sisä-Suomen peräti arvokkaimmaksi lintukosteikoksi. Paikan lajirikkaus johtuu alueen vaihtelevasta elinympäristöistä: on lehtoa, rantalehtoa, rantaniittyä, saraikkoa, korteikkoa, ruovikkoa ja avovettä.

Luontotupa-vierailun jälkeen jatkoimme pitkoksia pitkin metsäsaarekkeeseen ja siellä olevaan lintutorniin.

Luontopolku päättyy taustalla näkyvään metsäsaarekkeeseen ja siellä olevaan lintutorniin.

Kuuralle ei aamupala kelvannut, olihan kello vasta puoli viisi aamulla…

Katsellessani sudenkorentoja saalistavia nuolihaukkoja tornista käsin yritin kuvitella minkälainen paikka on ennen ollut ja minkälaiseksi se vielä joskus muuttuu. Siikalahtihan on ollut arvokas lintujärvi vasta nelisenkymmentä vuotta, koska sitä ennen järvessä oli paljon enemmän avovettä ja vähemmän linnuille sopivaa ruovikkoa. Järvestä on aikojen saatossa laskettu vettä, mutta nykyään vesi laskee luonnostaan. Umpeenkasvusta on sekä hyötyä että haittaa linnustolle. Liian umpeenkasvanut järvi on linnustollisesti köyhä ja sitä on myös avovesi. Tietty umpeenkasvuvaihe on kaikkein ihanteellisin linnustolle ja siksi Siikalahden vedenpintaa joudutaan jatkuvasti säännöstelemään ja pusikoita raivaamaan.

Palasimme takaisin pysäköintialueelle, jonne kantautui tikan rummutusta. Ääni muistutti pingispallon pomppimista, sellaista loppua kohden tihenevää. Valkoselkätikka! Hieman myöhemmin löysimme valkoselkätikan poikasen ruokailemassa puussa.

Valkoselkätikan poikanen. Valkoselkätikan pesimäkannaksi on Suomessa arvioitu n. 150 paria.

Hieno lintu!

Valkoselkätikan jälkeen käväisimme Siikalahden pohjoispuolella retkeilemässä ja näimme mm. haarahaukan, viiriäisen ja peltosirkun. Palasimme illaksi takaisin luonnonsuojelualueelle.

Auto täynnä tavaraa ja Kuura kaiken romun alla.

Olimme juuri pysäköimässä Siikalahden parkkikselle, kun huomasimme rantaniityn yllä kaartelevan vaalean hahmon. Suopöllöhän se! Hiivimme hiljaa hieman lähemmäs ja yritin saada kuvia pöllöstä hämärtyvässä illassa. Ihan helppoa se ei ollut.

Suopöllö saalistamassa.

Suopöllöllä oli hyvä tähystyspaikka koivun pökkelössä.

Näkymä lintulavalta.

Jätimme suopöllön pökkelön päähän ja jatkoimme lintulavalle kuuntelemaan yölaulajia. Toiveena oli kuulla pikkuhuitti, mutta lajin sammakkomainen ääni jäi sinä iltana kuulematta (pari päivää myöhemmin pikkuhuitti oli tietenkin kuultu samalta paikalta). Meillä oli tässä vaiheessa kertynyt aika paljon univelkaa, joten painuimme puolenyön jälkeen pehkuihin ja jätimme suosiolla herätyskellot laittamatta. Nukuimme ruhtinaalliset kahdeksan tuntia lehdon hellässä syleilyssä.

Seuraavana aamupäivänä suuntasimme taas lintulavalle, mutta tällä kertaa petolinnut mielessämme. Minuutin taivaantarkkailun jälkeen pääsi seuralaiseltani huuto kotka! Ei aikaakaan, kun kiikareissani komeili pikkukilju-/kiljukotka. Pähkäilimme lajinmääritystä pitkään, koska linnulla oli molempien kotkalajien piirteitä. Ilmeisesti melkein kaikki Pohjolan/Baltian kiljukotkat ovat jonkinasteisia hybridejä pikkukiljukotkan kanssa, joten jätimme varman lajinmäärityksen tekemättä. Enemmän siinä kuitenkin oli kiljukotkan piirteitä, mutta hyvä havainto lintu oli joka tapauksessa.

Kiljukotka oli liian kaukana saadakseni siitä kuvia. Näimme linnun pariin otteeseen yllä näkyvän metsän päällä. Lahdella pulikoi laulujoutsen.

Väsynyt matkalainen nukahti lintulavalle.

Kokkasimme vielä trangialla lounasta ja sitten olikin aika suunnata kotia kohti. Kolme päivää ei ihan riittänyt koko Parikkalan tutkimiseen, mutta luonnonsuojelualueen ehti hyvin ottaa haltuun. Olisin mielelläni jäänyt vaikka viikoksi Parikkalaan, mutta työt kutsuivat. Etenkin Tohmajärven ympäristö Parikkalan pohjoispuolella olisi ollut mielenkiintoinen retkikohde. Noh, ensi kerralla sitten.

Päällimmäisenä retkestä jäivät mieleen kosteikolta tuoksuva kesäyö, kuhankeittäjän laulu ja nuotion liekit. En voi kuin lämmöllä suositella!