Kaksi ornia, koira ja Parikkalan Siikalahti

Hellurei! Nyt palaan taas blogin pariin muutaman kiireisen viikon jälkeen. Tässä on meinannut vuorokauden tunnit loppua kesken, mutta kunnialla on selvitty niin töistä ja puutarhahommista kuin satunnaisista opastuksista, valokuvauskeikoista ja mökkiretkistä. 

Rikon blogitauon Retkipaikkaan kirjoittamallani jutulla Parikkalan Siikalahden retkestä. Alkuperäinen teksti löytyy täältä. 

Saavuimme jo hämärän laskeuduttua ruovikon laitaan. Ajomatka Espoosta Etelä-Karjalan Parikkalaan oli ollut pitkä, mutta väsymys kaikkosi astuessamme ulos autosta. Ilman täytti ruokokerttusten säksätys ja satakielten vihellykset ja rätinät. Taustalla kumahteli kaulushaikara. Kun oikein höristi korviaan, saattoi erottaa luhtakerttusen ja viitakerttusen laulun. Kapusimme katselulavalle juuri, kun ensimmäinen luhtahuitti aloitti yöllisen huittailunsa.

Siikalahden katselulava sijaitsee Siikalahden pysäköintipaikalta 300 m Kaukolaan päin.

Tässä on Siikalahti ehkä parhaimmillaan. Kesän alun yölaulajakonserttiin ottaa osaa maan vahvin kaulushaikarakanta (peräti n. 8 koirasta) sekä pitkä liuta rantakanoja, kerttusia ja sirkkalintuja. Päiväsaikaan katselulavalta voi havaita pikkulokkeja, mustakurkku-uikkuja ja satoja pesiviä naurulokkeja. Paikka on myös oivallinen paikka havainnoida petolintuja, kuten viimeisenä päivänä saimme huomata.

Jatkoimme matkaa Siikalahden pysäköintipaikan kautta telttapaikalle ja pystytimme leirin. Puolenyön maissa grillasimme vielä yömakkarat satakielten karjuessa vieressä.

Neljän kuukauden ikäinen Kuura oli ensimmäisellä telttaretkellä.

Aamulla heräsimme kuhankeittäjän lauluun. Diu-du-diu-duuu! Ei hassumpi herätys. Sitten höpöilimme hetken aamu-unisen Kuuran kanssa ja lähdimme tutustumaan ympäröivään lehtoon.

Kuura nukkui teltan eteisessä omassa häkissään.

Telttapaikkaa ympäröi upea lehto, jossa viimeiset imikät ja ensimmäiset metsäkurjenpolvet kukkivat.

Tie lehdon läpi johtaa Siikalahden lintukosteikolle.

Metsäkurjenpolven kukat voivat olla myös vaaleita.

Lehtokuusama kukkii.

Kotkansiipilehto, jossa kasvoi runsaasti imikkää.

Siikalahden luontotuvassa on pieni alueesta kertova näyttely.

Teltta-alueen välittömässä läheisyydessä on luontotupa, joka on 24/7 auki huhtikuusta lokakuulle. Kävimme sisällä kurkkaamassa ja lukemassa Siikalahden luonnonsuojelualueesta. Siikalahti on Simpelejärven umpeenkasvanut lahti, joka on tituleerattu Sisä-Suomen peräti arvokkaimmaksi lintukosteikoksi. Paikan lajirikkaus johtuu alueen vaihtelevasta elinympäristöistä: on lehtoa, rantalehtoa, rantaniittyä, saraikkoa, korteikkoa, ruovikkoa ja avovettä.

Luontotupa-vierailun jälkeen jatkoimme pitkoksia pitkin metsäsaarekkeeseen ja siellä olevaan lintutorniin.

Luontopolku päättyy taustalla näkyvään metsäsaarekkeeseen ja siellä olevaan lintutorniin.

Kuuralle ei aamupala kelvannut, olihan kello vasta puoli viisi aamulla…

Katsellessani sudenkorentoja saalistavia nuolihaukkoja tornista käsin yritin kuvitella minkälainen paikka on ennen ollut ja minkälaiseksi se vielä joskus muuttuu. Siikalahtihan on ollut arvokas lintujärvi vasta nelisenkymmentä vuotta, koska sitä ennen järvessä oli paljon enemmän avovettä ja vähemmän linnuille sopivaa ruovikkoa. Järvestä on aikojen saatossa laskettu vettä, mutta nykyään vesi laskee luonnostaan. Umpeenkasvusta on sekä hyötyä että haittaa linnustolle. Liian umpeenkasvanut järvi on linnustollisesti köyhä ja sitä on myös avovesi. Tietty umpeenkasvuvaihe on kaikkein ihanteellisin linnustolle ja siksi Siikalahden vedenpintaa joudutaan jatkuvasti säännöstelemään ja pusikoita raivaamaan.

Palasimme takaisin pysäköintialueelle, jonne kantautui tikan rummutusta. Ääni muistutti pingispallon pomppimista, sellaista loppua kohden tihenevää. Valkoselkätikka! Hieman myöhemmin löysimme valkoselkätikan poikasen ruokailemassa puussa.

Valkoselkätikan poikanen. Valkoselkätikan pesimäkannaksi on Suomessa arvioitu n. 150 paria.

Hieno lintu!

Valkoselkätikan jälkeen käväisimme Siikalahden pohjoispuolella retkeilemässä ja näimme mm. haarahaukan, viiriäisen ja peltosirkun. Palasimme illaksi takaisin luonnonsuojelualueelle.

Auto täynnä tavaraa ja Kuura kaiken romun alla.

Olimme juuri pysäköimässä Siikalahden parkkikselle, kun huomasimme rantaniityn yllä kaartelevan vaalean hahmon. Suopöllöhän se! Hiivimme hiljaa hieman lähemmäs ja yritin saada kuvia pöllöstä hämärtyvässä illassa. Ihan helppoa se ei ollut.

Suopöllö saalistamassa.

Suopöllöllä oli hyvä tähystyspaikka koivun pökkelössä.

Näkymä lintulavalta.

Jätimme suopöllön pökkelön päähän ja jatkoimme lintulavalle kuuntelemaan yölaulajia. Toiveena oli kuulla pikkuhuitti, mutta lajin sammakkomainen ääni jäi sinä iltana kuulematta (pari päivää myöhemmin pikkuhuitti oli tietenkin kuultu samalta paikalta). Meillä oli tässä vaiheessa kertynyt aika paljon univelkaa, joten painuimme puolenyön jälkeen pehkuihin ja jätimme suosiolla herätyskellot laittamatta. Nukuimme ruhtinaalliset kahdeksan tuntia lehdon hellässä syleilyssä.

Seuraavana aamupäivänä suuntasimme taas lintulavalle, mutta tällä kertaa petolinnut mielessämme. Minuutin taivaantarkkailun jälkeen pääsi seuralaiseltani huuto kotka! Ei aikaakaan, kun kiikareissani komeili pikkukilju-/kiljukotka. Pähkäilimme lajinmääritystä pitkään, koska linnulla oli molempien kotkalajien piirteitä. Ilmeisesti melkein kaikki Pohjolan/Baltian kiljukotkat ovat jonkinasteisia hybridejä pikkukiljukotkan kanssa, joten jätimme varman lajinmäärityksen tekemättä. Enemmän siinä kuitenkin oli kiljukotkan piirteitä, mutta hyvä havainto lintu oli joka tapauksessa.

Kiljukotka oli liian kaukana saadakseni siitä kuvia. Näimme linnun pariin otteeseen yllä näkyvän metsän päällä. Lahdella pulikoi laulujoutsen.

Väsynyt matkalainen nukahti lintulavalle.

Kokkasimme vielä trangialla lounasta ja sitten olikin aika suunnata kotia kohti. Kolme päivää ei ihan riittänyt koko Parikkalan tutkimiseen, mutta luonnonsuojelualueen ehti hyvin ottaa haltuun. Olisin mielelläni jäänyt vaikka viikoksi Parikkalaan, mutta työt kutsuivat. Etenkin Tohmajärven ympäristö Parikkalan pohjoispuolella olisi ollut mielenkiintoinen retkikohde. Noh, ensi kerralla sitten.

Päällimmäisenä retkestä jäivät mieleen kosteikolta tuoksuva kesäyö, kuhankeittäjän laulu ja nuotion liekit. En voi kuin lämmöllä suositella!