Masada

"Hanna, you can't be serious. Are we really hiking up there?!"

"Jep."

"This is crazy. You are crazy."

"Höps."

Owen tarvitsi pientä suostuttelua Masadan valloitusta varten. Tai ei ihan pientäkään, mutta onnistuinpahan siinä! Olin jo viikkoja ennen lähtöä lukenut Masadasta ja sen huiputtamisesta auringonnousun aikoihin. Sitä oli hehkutettu kaikkialla ja pakkohan tällaisen vaellusintoilijan ja maisemahifistelijän oli sinne kavuttava. Ja raahattava vielä poikaystäväkin mukaan.

Huipulle kiipesimme Snake Pathia pitkin klo 5.30 aamulla. Silloin oli vielä pilkkopimeätä, mutta minä halusin olla huipulla auringonnousun aikoihin, joten myöhempi ajankohta ei ollut vaihtoehto. ;)

Ja olihan se nousu aika rankka. Asteita oli +27 eikä tuulta viilentämässä. En ole koskaan tainnut hikoilla niin paljon. Minä kuitenkin jollain masokistisella tavalla nautin siitä, Owenista ei voinut sanoa samaa...

Huipulla! Onneksi on vielä niin hämärää etteivät vaatteiden hikitahrat erotu. ;D

Mutta apua, mitkä maisemat! Kyllä kannatti!

Rohkeita jätkiä.

Masadahan oli juutalaiskapinallisten hallussa 72 jaa. Roomalaiset piirittävät linnoitusta pitkään ja kun he lopulta valtasivat sen, olivat juutailaissotilaat perheineen tehneet itsemurhan. Paikalla on siis aika hurja historia ja se syystäkin UNESOn maailmanperintökohde.

Alastulo sujui kramppaavien jalkojen merkeissä. Kysyin Owenilta, että oliko kituminen kaiken arvoista. Vastaus kuului:

"Well, perhaps."

Pieni paratiisi

Kuolleenmeren kupeesta löytyy Wadi Salvador, pieni paratiisi upeisa rotkomaisemissa. Saimme paikalliselta lintuharrastajalta vinkin, että rotkopunavarpunen ja kyläsirkku löytyisivät sieltä. Pakkasimme siksi eräänä (paahtavana) iltapäivänä reput täyteen vettä ja patikoimme jylhissä kanjoneissa wadia pitkin lähteelle, jossa aavikkolinnut käyvät juomassa.

Wadissa oli uskomattoman hiljaista. Ei autoja eikä ihmisiä (olimme ainoat retkeläiset). Vain rotkorakkelit naukuivat ja välillä kuului  muiden lintujen tirskahduksia.

Kyläsirkku - check!

Trapelus savignii -lisko

Kalliotamaaneja vilahteli tämän tästä kivikossa.

arohiirihaukka

Rotkopunavarpunen - check! Juomassa kävi myös uskomattoman punainen koiras, jota en valitettavasti ehtinyt kuvata.

Yleiskuva wadista. Oikealla puskan vieressä oli juomapaikka ja me istuimme hieman kauempana tarkkailemassa. Wadi Salvador oli yksi retken hienoimmista paikoista. Täysin lumoava!

Levottomuutta ja Kuollutmeri

Kuten kaikki tietävät, ei Israelin poliittinen tilanne ole kaikista vakain. Levottomuuksia tapahtuu erityisesti Palestiinan rajalla, mutta tilanne näkyy muuallakin maassa. Olen ollut täällä koko ajan vähän varpaisillani, hermostunut aina sotilaan kulkiessa ohitse ja ahdistunut jos lintukohde on sijainnut lähellä armeijan aluetta. 

Sattui nimittäin niin, että ensimmäisenä aamuna ajoimme lintupaikkaoppaan osoittamalle lätäkölle katsomaan lintuja, kun paikalle ilmeistyi jeepillinen sotilaita. Kaikilla oli mukana konekiväärit. Glup. Siinä sitten selitimme, että emme ole vakoilemassa heidän tukikohtaansa vaan optiikka on lintuja varten. Meidän piti vielä näyttää passit ja maahantulokortit ennen kuin he päästivät meidän lähtemään. Vähän ikävä aloitus retkelle, mutta ihan ymmärrettävää, että sotilaat ovat täällä tarkkoina.

Sitten täältä löytyy miinoitettuja alueita ihan turistipaikkojen keskeltä. Kivaa. Puolet koko Israelista tuntuu myös olevan ampuma-aluetta, jonne ei siviileillä ole asiaa. Ja tietysti kaikki linnut viihtyvät juuri niillä ampuma-alueilla. Argh.

Ihan kaikkialla on piikkilanka-aitaa. Sitä löytyy niin majatalojen, armeijan alueiden kuin omakotitalojen ympäriltä.

Jos paikka ei ole miinoitettu,  piikkilanka-aidoitettu tai ampuma-alue, se on takuuvarmasti yksityisalue, jonne ei ole asiaa.

On niitä muitakin alueita onneksi jonkin verran, jossa voi tuntea olonsa kuin missä tahansa turistikohteessa. Kuollutmeri rantahotelleineen oli yksi sellainen. Suuntasimme sinne Eilatissa vietetyn viikon jälkeen. Kuvittelin siellä olevan viileämpää, mutta mitä vielä. Samat + 35 astetta, mutta ilman virkistävää tuulta.

Kuvista ehkä saa sen käsityksen, että siellä olisi otettu rennosti, mutta pari päivää kului taas hard core retkeilyn merkeissä. :D Meressä piti kuitenkin periaatteen vuoksi käydä pulahtamassa, joten pidimme tunnin mittaisen biitsi-tauon.

Pikkumehiläissyöjä

Huiputimme Masadan yhtenä aamuna ja piipahdimme myös todella vaikuttavassa rotkossa, niistä tulee kuvia tuota pikaa.

Hiekan keskellä

Hiekan keskellä voi nähdä..

sitä itseään

temmeltäviä kettuja

nastoja maisemia

liskoja

kuutamon

pysäyttäviä sävyjä

öööh, itsensä

läkähtyneen töyhtökiurun (keskipäivän kuumudessa pikkulinnut pitävät nokkaansa auki)

aavikkojuoksijan

vuorikauriin

lisää kettuja

kamelin kakkaa

kalottitaskun

arabiantimalin

ja tietysti lisää hiekkaa.

Ihanat lutakot

Nyt on aika palata kihlajaishumusta maan pinnalle, tarkemmin sanottuna jätevesialtaille, suolalutakoihin ja epämääräisiin mutaliejuihin. Näissä paikoissa piilottelee suurin osa linnuista eikä koskaan voi olla varma, mitä liejun seasta löytyy. Meidän lomailumme eivät ole mitään rentoutumislomia hiekkarannoilla tai hotellin uima-altaalla. Israelissa olemme joka päivä nousseet ylös aamu-viideltä ja suunnanneet hämärän aikoihin aamun ensimmäiselle retkikohteelle. Aika usein kohde on jonkinlainen vesistö, välillä karua aavikkoa. Päivä päätty auringonlaskun jälkeen seitsemän aikoihin, joten lomailu käy väillä ihan työstä. ;D Haha, ei laisinkaan, hauskaahan tämä on ja niin paljon jännittävämpää kuin löhöloma.

Tässä muutamia lutakkolöytöjä viime päiviltä.

Suola-altailla ("20 km altailla") olemme käyneet lähes päivittäin. Paras havainto oli kolmen suohyypän parvi, täällä melko harvalukuinen lintu.

Huonohkosta kuvasta saa onneksi määritettyä linnut suohyypiksi.

Suola-altaiden illydiä: pitkäjalkoja, kaitanokkalokkeja ja Eilatin vuoristo.

Kynsihyyppä on aikamoinen smyygaaja.

Kuvauksellinen levä-allas.

Levän seasssa ruokaili parisataa flamingoa.

Etsi smyrnankalastaja!

Tässä puolestaan kirjokalastaja, yksi kauneimmista otuksista maan päällä. 

Tämä kaveri ei sen sijaan loistanut kauneudellaan. Kyyryhaikaran olemuksessa on kuitenkin jotain viehättävää, varsinkin iltavalossa.

Hetkeä myöhemmin kyyryhaikaran perässä asteli luhtakana.

Menimme yhtenä iltana romanttiselle iltaretkelle jätevesialtaalle. Istahdimme kivipenkereelle (kuva otettu siitä paikasta) ja jäimme odottamaan pitsihietakyyhkyjä, jotka tulevat auringonlaskun jälkeen altaalle juomaan.

Nappasin aikani kuluksi selfien. Hiuksista näkee, että aavikolla tuulee. Yhtäkkiä huomaan oikealla puolellani liikettä:

Sakaali! Wauuuu! Ja melkein heti perään viereeni ilmestyy:

Pitsihietakyyhky! Jeeee!

Sitten niitä olikin rannalla hörppimässä vettä kolmisenkymmentä. Hellyyttäviä otuksia. Täydellinen päätös täydelliselle päivälle.