Kevättä kohti

Minulla oli vapaapäivä eräänä maanantaina (muistatteko sen keväisen maanantain, kun pk-seudulla oli +5 astetta, aurinkoa ja ensimmäiset skeittarit uskaltautuivat ulos?) ja päätin lähteä Kuuran kanssa Kirkkonummen Meikoon metsäretkelle. Olen tehnyt Vaipo-lammen alueella monta vuotta sitten linnuston pesimäkartoituksia, ja oli kiva palata tuttuihin, joskin astetta talvisempiin, maisemiin.

Kuura suorastaan puhkui intoa. Oli mentävä haistelemaan jokaista myyränkoloa, mätästä ja oksaa, juosta ylös mäkeä (veti minua mukavasti mukanaan), juosta alas mäkeä (ei yhtään kiva yhdistelmä, kun koira on minussa kiinni lannevyöllä!), piehtaroida ja seurata tohkeissaan tuoreita kauriinjälkiä. Neidillä oli vetohommat jääneet päälle edellisen päivän treenailuista ja minulla oli kova työ pysyä pystyssä jäisellä polulla vetokoiran jäljessä ja samalla yrittää treenata "ei-vetämistä". Toisaalta Kuuralta sujui todella hyvin käskyt "oikealle" ja "vasemmalle", joita päästiin harjoittelemaan polkujen ulkopuolella.

Auringonpaiste suolla oli jotain uskomatonta. Talven harmauteen tottuneita silmiä suorastaan särki kaiken kirkkauden keskellä. Jäimme suon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen evästelemään. Kuuralle annoin palan kuivattua ankkaa, jonka se nappasi salaman nopeasti suuhunsa ja hetken kierreltyään päätti piilottaa varvikkoon. Ajattelin käydä noukkimassa sen sieltä ennen lähtöä (koska se nyt vaan tyhmää jättää kalliita koiran herkkuja luontoon), mutta Kuurapa oli piilottanut sen niin hyvin ettei sitä enää löytynyt. Höh.