Metsälintu

tiistai 19. helmikuuta 2019

Neitokainen 8 kk




Ja taas on kuukausi vierähtänyt! Tällä kertaa oli pakko siirtää kuvausstudio keittiön lattialle, koska sänky alkaa olla liian vaarallinen paikka vilkkaalle vauvalle. Hikistä touhua se kuvaaminen kyllä taas oli vauvan ja kahden koiran (meillä on serkkujen Lily-koira hoidossa) kanssa. Mutta ovathan nuo nyt hurjan lutuisia!

Kahdeksan kuukauden ikäisenä Lyyra

- (aloitetaan tärkeimmästä) osaa sanoa mamma! <3
- harjoitteli ensimmäistä kertaa konttausasentoa 8 kk-päivän kunniaksi.
- pääsee itse lattialta istuma-asentoon ja osaa liikkua hissukseen eteenpäin istualteen.
- viihtyy tällä hetkellä parhaiten pylly lattiassa kiinni leluja tutkien ja taputusleikkejä tehden.
- vierastaa miehiä, joskin 10 min. jälkeen ollaan jo ihan kavereita.
- on kasvattamassa kahta alaetuhammasta, molemmat pilkistävät jo.
- juo itse nokkamukista.
- tykkää sormiruokailusta. Naksut ja mikromunakas ovat tämän hetken suosikit. Välillä ei kiinteät tahdo maistua ja välillä maistuvat taas paremmin.
- Nukkuu klo 21.30-7.30 yhden tai kahden syötön taktiikalla. Päikkäreitä on yleensä 3-4, joista pisin voi olla jopa 2,5 tuntia.
- Imetyskertoja on vuorokaudessaan enää 6-8 ja imetysväli on pisimmillään päiväsaikaan ollut 5 tuntia.
- on 73 cm pitkä ja painaa 12,3 kg (painonnousu on nyt hidastunut huomattavasti, viimeisen kuukauden aikana tuli 500 g lisää kun se aiemmin oli aina vähintään 1000 g).







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti