Metsälintu

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Halias vielä kerran



Viivyimme Hangon lintuasemalla perjantaista sunnuntaihin ja molempina iltoina oli mieletön auringonlasku. Hankoniemen kärkeen pääse nykyisin kuka tahansa luontopolkua pitkin. Suosittelen reittiä lämpimästi, mutta muistakaa silloin pysyä polulla. Polun ulkopuolella haahuilu on kielletty herkän luonnon sekä rengastukselle koituvien häiriöiden vuoksi. Jouduin tämänkin viikonlopun aikana pariin otteseen paimentamaan harhailevia turisteja takaisin polulle. :)  




Lentokone ja aamurusko. Aamuvakio alkoi auringonnousun aikaan klo 6.25.


Nouseva aurinko alkoi lämmittää nopeasti ja ei aikaakaan, kun staijipaikan alle ilmaantui kasa lämmitteleviä kyitä ja rantakäärmeitä.


Krookukset avasivat myös nuppunsa...


... ja leskenlehdet loistivat pienten aurinkojen lailla.


Oli niin lämmin (10 astetta) että päätimme korkata terassikauden ja syödä ulkona.


Lintuasema kaikessa kauneudessaan.


Iltapäivällä lintumaailma hiljeni ja Kotilahti oli tyyni ja rauhallinen.


Hetki ennen merisumua.



Merisumun hälvettyä aurinko laski kuin Afrikassa konsanaan.


Se oli Hanko se. 

Tällä hetkellä vatsa on täynnä perhosia. Perjantaina koittaa nimittäin lähtö aurinkoiselle Teneriffalle! Ei siis sinne turistialueelle ja piparkakun väristen auringonpalvojien sekaan, vaan sumuisiin laakeripuumetsiin, vuorten rinteille, kraatereihin, kanarianmäntymetsiin ja rosoisille merenrantakallioille katsomaan merilintuja. Haaveena on saada taltioitua henkeäsalpaavia maisemia sekä endeemejä kasveja (kukkivia kuningatarneidonkieliä!!!) ja lintuja (kanarianpeippo, kyyhkyjä...). Asumme viikon pienessä vuoristokylässä kanarianmäntyjen ympäröimänä, mutta teemme päiväretkiä eri puolille saarta. En vielä tiedä onko vuokratalossamme nettiyhteyttä, joten älkää ihmetelkö jos blogiin tulee reilun viikon tauko. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti