Metsälintu

torstai 13. marraskuuta 2014

Söpössä putiikkissa

Rennesin vanhoissa rakennuksissa oli monia suloisia pikkupuoteja, joissa kiertelin silmät pyöreinä ja ihmetyksen vallassa. Ihmeellisin liike oli "enkelikauppa", joka oli ahdettu täyteen kimaltavia esineitä, pitsiä, roosaa ja enkeleitä eri muodoissa. Valitettavasti en saanut lupaa kuvaamiseen liikkeen omistajalta, mutta se oli kertakaikkisen käsittämätön paikka.

Le petit Souk -puotia sain sen sijaan kuvata. Sekin oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa. Yhtä tuotehyllyä pystyi helposti tuijottamaan viisikin minuuttia näkemättä kaikkia tavaroita, jotka se kätki päälleen. Tässä muutama maistiainen kaupan tarjonnasta:


Tuo loistava pupunukke pisti minut kananlihalle ja se tuntui tuijottavan minua herkeämättä. Nukke ansaitsisi pääosan jossakin kauhuelokuvassa. Ylimmällä hyllyllä oleva sienilamppu oli kuitenkin syötävän suloinen!








Oli suoranainen ihme, että en ostanut kaupasta mitään. Toisaalta, putiikissa ei oikeastaan myyty mitään tarpeellista, kaikki oli pientä (mutta kaunista!) tingeltangelia.


Ja voih, minkälaisessa rakennuksessa tingeltangelkauppa olikaan! 

1 kommentti:

  1. ihana kauppa! oisin hullaantunut tuolla totaalisesti :D paitsi että mua häiritsee kun sä sanot krääsää tingeltangeliks ku pienessä merenneidossa se joonas-lokki kertoo haarukkaa ihmettelevälle arielille sen olevan tingeltangeli, jolla suoristetaan hiuksia ihmismaailmassa :'DD taas mä pilaan jonkun sanan... ei mut kato tää, ite kuolen aina nauruun :D https://www.youtube.com/watch?v=dUzNfj-Cmkw

    VastaaPoista