Metsälintu

torstai 29. maaliskuuta 2018

Masukuulumisia

Tänään alkoi 29. raskausviikko ja kaikkien mittareiden mukaan raskauden viimeinen kolmannes. Maali häämöttää jo! Tilastojen mukaan Ketulla on painoa jo lähemmäs 1,5 kg tämän viikon loppupuolella. Ketulle ei ole tehty painoarviota sitten rakenneultran (jolloin oli jo hieman yläkäyrillä), mutta toivottavasti ensi viikon neuvolassa osaisivat antaa siitä arvion. Sekä minun että veli-kultani syntymäpaino oli reilusti yli neljä kiloa ja jotenkin minusta tuntuu, että Ketustakin tulee iso. :D Omaa vauvakirjaa selatessani huomasin, että pituus- ja painokäyristä olivat käyrät loppuneet kesken, ja kasvoin ihan omia käyriäni sivun ylälaidassa. Katsotaan, minkälainen jössikkä Ketusta tulee. Synnytyksestä en ole huolissani, kyllä ne isotkin vauvat tavalla tai toisella ulos saadaan.

Äitiysloma pyörii koko ajana enemmän ja enemmän mielessä. Mammalomaan on enää reilut kuusi viikkoa (!) ja sijaisenikin aloittaa jo ensi viikolla. Vointi on edelleenkin hyvä, joten uskon (ja toivon), että voin olla töissä ihan tappiin asti. On hämmentävää ajatella, että jään kohta n. vuodeksi kotiin "lomalle". Tylsistynkö vuoden aikana? Onko vauvanhoito rankkaa? Vai haluisinko vuoden päästä jäädä pitemmäksikin aikaa kotiin hoitamaan pienokaista? Tuleva muutos jännittää, ihastuttaa ja vähän kauhistuttaakin.





Kävin eilen sokerirasitustestissä, jota olin kammoksunut jo paria kuukautta etukäteen. Nykyäänhän tehdään lähes kaikille tuleville mammoille raskausajan diabetestesti, mikä on sinällään oikein hyvä juttu vauvan ja mamman terveyden kannalta. 12 tunnin paastoaminen, joka huipentuu vadelmanmakuisen sokerilitkun juomiseen ja kolmeen verikokeeseen ei kuitenkaan houkutellut tippaakaan. Aavistelin, että voisin luultavasti aika pahoin eikä lievä piikkikammo varmaankaan helpottaisi tilannetta.

Noh, itse paastoaminen meni yllättävän hyvin. Neuvolan ohje oli, että paaston aikana voi juoda hieman vettä (lue kostuttaa suuta), joten jano oli kyllä kova, kun klo 7.30 lampsin sisään labraan. Vatsa ei onneksi kurninut ollenkaan. Ensimmäinen verinäyte meni mallikkaasti ilman minkäänlaista heikotusta. Heti perään piti juoda 2,5 dl vadelmanmakuista sokeridrinkkiä. Join sen janoissani melkein ykkösellä alas ja totesin sen olevan ihan juomakelpoista. Siirryin tukkoiseen odotustilaan yskivien vanhusten sekaan odottamaan seuraavaksi tunniksi.

Kymmenen minuuttia meni ihan hyvin, mutta sitten tunsin pahoinvoinnin vyöryvän yli hyökyaallon lailla. Alkuraskauden pahoinvointi palasi kirkkaana mieleen ja tuskaisena nojasin päätä käsiini. 50 minuuttia myöhemmin olin jo niin huonovointinen, että harkitsin oksennusreissua lähimpään vessaan. Juuri silloin minut kuitenkin kutsuttiin takaisin 2. verikokeeseen. Kalmankalpeana sain itseni kammettua ylös ja raahauduttua pistettäväksi. Onneksi oksut pysyivät vatsassa (ja Kettu hölskytti niitä terhakkaasti potkuillaan). Toinen piikki sattui jostakin syystä paljon enemmän kuin ensimmäinen. Olo oli suoraan sanottuna järkyttävä.

Onneksi sain hoitajalta luvan mennä pitkälteni sairaalasänkyyn seuraavaksi tunniksi. Ilman sänkyä olisin ehkä joutunut keskeyttämään koko kokeen. Vaakatasossa makoilu helpotti välittömästi pahoinvointia ja tunnin siinä makoiltuani olin kuin täysin eri ihminen. Ei muuta kuin viimeinen piikki käsivarteen ja äkkiä kotiin SYÖMÄÄN ja JUOMAAN KAHVIA. Loppupäivästä pahoinvointi helpotti huomattavasti, mutta ei kokonaan kadonnut. Olin myös jotenkin aika nuutunut. Käsivarret olivat myös saaneet kauniin violetin värityksen iltaan mennessä.

Nyt jännätään koetuloksia ja toivotaan, että selvisin koettelemuksesta puhtain paperein.



torstai 22. maaliskuuta 2018

Kuura uudessa kodissa


Jännitin hiukan etukäteen, että miten karvaisin perheenjäsenemme sopeutuisi uuteen kotiin. Näin kuukausi muuton jälkeen voin todeta, että huoli oli täysin turha. Uudet lenkkeilymaastot ovat huikeat, eikä Kuuralla ole ollut ongelmia olla yksin kotona (lue: mitään ei ole järsitty rikki). 

Suurin ero edelliseen kotiin verrattuna on oman aidatun pihan puuttuminen. Ennen Kuuran pystyi näppärästi päästämään pihalle temmeltämään. Varsinkin aamu- ja iltapissit oli helppo hoitaa pelkällä oven avauksella. Nyt joudumme ihan laittamaan kengät ja toppatakin päälle ja viemään hauvan talon ympäri, ai kauhia. :D Toisaalta on ollut jännittävää samalla kuunnella järveltä kantautuvia ääniä ja alkuyön täydellistä hiljaisuutta. Eilisaamun pissilenkillä kantautui mm. varpuspöllön viheltely lahden toiselta puolelta!




Asunnon pohjaratkaisu on melko erikoinen, sillä alakerrassa on keittiö + oleskelutilaa ja yläkerrassa makkareita + oleskelutilaa. Meillä on siis ikään kuin olohuone kahdessa kerroksessa ja vietämme molemmissa kerroksissa aikalailla saman verran aikaa. Kuura on ratkaissut kahden kerroksen dilemman hengailemalla kerrosten välissä. Tuossa se usein torkkuu ja tarkkailee sekä ylä- että alakerran menoa.



Hän löysi mukavan asennon keinutuolin ja telkkaritason välistä.



Yksi Kuuran lempparipaikoista uudessa kodissa on ikkuna, josta näkee kotiväen ja naapurien tulemiset ja menemiset. On aina yhtä sydäntäsärkevää lähteä töihin, kun toinen tapittaa surullisen näköisenä mustilla nappisilmillään ikkunassa. Toisaalta ne samat ihanat nappisilmät ovat myös ottamassa vastaan työpäivän päätteeksi.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kevät kotona, talvi ulkona

En taida olla ainoa, joka jo hartaasti toivoo kelien lämpenevän? Lumen minä vielä kestän, mutta luistinrataa muistuttavat tiet alkavat ahdistaa toden teolla. Koko ajan saa olla varuillaan ison vatsan kanssa. Siinä missä stadin tiet ovat jo pääosin kuivat, on täällä landella kaikki päätietä pienemmät tiet pääkalloteitä. Kun yhtälöön lisää vielä hirven perään pinkaisevan Kuuran (joka oli hihnan päässä kiinni eikä onneksi päässyt karkuteille), voitte vain kuvitella miltä meidän "lenkkeily" tällä hetkellä näyttää. :D

Tänään istahdin ensimmäistä kertaa omalle terassille nauttimaan auringonpaisteesta. Mittari näytti +2 astetta ja ulkona tarkeni jopa ilman lapasia. Kahta tuntia myöhemmin taivas täyttyi raskaista pilvistä ja sakeasta lumipyrystä. Huoh. Onneksi sisätiloihin voi jo luoda illuusion keväästä.




Sain vihdoinkin vaihdettua kaikkiin huonekasveihin uudet mullat! Keittiö sai myös aiempaa vihreämmän ja turkoosimman ilmeen.



Saintpauliatkin olivat kärvistelleet alkuperäisissä kaupan muoviruukuissa vuoden päivät. Toivottavasti uusi multa ja ruukku elvyttävät ne.





Pääsiäiskausikin korkattiin Cream eggsien muodossa. Tutustuin Cream eggseihin alun perin Irlannissa, jossa Owen hehkutti niiden olevan ainoita oikeita pääsiäismunia. Ja ovathan ne kyllä törkeän hyviä. Cream eggseja saa ainakin Punnitse & Säästä / It's Pure -liikkeistä.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Kotoilua




 

Arki rullaa eteenpäin hurjaa vauhtia, kodin sisustus hiukan hitaammin. Olohuone on vielä aivan vaiheessa ja todella epäkäytännöllinen, enkä tällä hetkellä vietä siellä juurikaan aikaa. Huomenna tilanne toivottavasti parantuu sohvan saapumisen myötä. Kuvassa näkyvä ihana, n. 50 vuotta vanha, perintövillamatto ei harmikseni sovi olohuoneeseen ollenkaan. Kaiken vaaleuden keskellä matto näyttää kellastuneelta ja kulahtaneelta (mitä se kyllä vähän onkin). Edellisen kodin keltaista parkettia vasten se oli oikein kaunis, täällä se ei toimi. En kuitenkaan raaski luopua siitä, joten se siirtyy luultavasti varastoon vierashuoneen varamatoksi.

Punainen nojatuoli on söpö, mutta kaipaisi uutta verhoilua. Minun selkäni ei taas voi sietää tuota perintökeinutuolia, josta kyllä muuten pidän. Olin ajatellut hiukan tuunata sitä ja käyttää imetys-/hyssytystuolina, mutta täytyy varmaan luopua ajatuksesta ja koko tuolista.


Kuura näyttää kovin iloiselta olohuoneen epämääräisessä sekamelskassa.


Jäälenkeistä täytyy pian luopua plussakelien myötä.


Kävimme bongaamassa koskikaraa Volsin suunnalla.








Masusta on tullut oikein söpö! Tyttölupauksesta huolimatta se on klassisen "poikavatsan" muotoinen, eli suoraan eteenpäin työntynyt. Suoraan takaata tai edestä sitä tuskin huomaa, sivusta päin sitäkin enemmän.

Tänään alkoi 26. raskausviikko ja olo on oikein mainio. Meillä oli Kuuran kanssa eilen superliikunnallinen päivä, kun kävimme ammulla puolentoista tunnin (hikisellä) metsälenkillä ja sen jälkeen jatkoimme ystävän+koirakaverin luokse treffeille ja pitkälle kävelylenkille. Meinasin iltapäivällä torkahtaa seisaalteni, mutta iltatyövuoroon oli lähdettävä. Masu ei onneksi ollut moksiskaan pitkistä kävelyistä ja kettutyttökin tuntui nukkuvan suurimman osan päivästä. Illalla alkoi kyllä tuttuun tapaan potkujumppailut vatsassa.


En ole juurikaan vielä ostellut vauvantarvikkeita, mutta tätä kirpparilla vastaan tullutta mekkoa on voinut vastustaa. Se on upea! Mekko jää varmasti seinäkoristeeksi, kunnes joskus kuukausien päästä pääsee vihdoin käyttöön.

Seuraavien viikkojen aikana pitäisi paneutua vaunujen ja turvakaukaloiden sekamelskaan ja yrittää valita sopivat mallit meidän talouteen. Ensisijassa yritämme löytää tavarat käytettynä, mutta katsotaan kuinka käy.