Metsälintu

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kansallismaisemissa




Jouluaattona kapusimme Akka-Kolille kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Paikalla oli runsaasti ihmisiä enkä yhtään ihmettele - maisema oli uskomattoman kaunis. Ohut utu verhosi aluksi puita ja esti kansallismaisemien ihailun. Käväisimme myös Ukko-Kolilla, mutta siellä oli vielä utuisempaa.


Joulurauhan julistus pidettiin Akka-Kolin Hiljaisuuden temppelissä.


Tilaisuuden loppuvaiheessa aurinko pilkisti esiin.


Ja sitten alkoi utu hälvetä paljastaen hulppeita maisemia!


Sään seljettyä päätimme ajaa Räsävaaran näköalatornille, koska sitä oli kehuttu paljon. Tie vei talven ihmemaan läpi.



Täytyy sanoa, että Räsävaaran huipulta avautui paljon hienommat maisemat kuin Ukko-Kolilta. Ehdin räpsäistä muutaman kuvan ennen kuin uturintama vyöryi taas päälle. 



Kuvassa näkyy Pielinen ja Kolin huiput.


Olisimme molemmat halunneet jäädä Kolille pitemmäksi aikaa, mutta työt kutsuivat. Oli toisaalta ihan mukavaa palata Espooseen, jonne oli satanut pikkiriikkisen lunta. Tuli se talvi vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lunta!








Me karkasimme Kolille joulun viettoon. Tulomatkalla satoi vettä, räntää ja jäätävää tihkua - maisema oli äärettömän masentava auton ikkunan takana. Mökki oli kuitenkin ihana! Ja seuraavana aamuna hypin tasajalkaa onnesta: yön aikana maahan oli satanut kerros puuterilunta! Päivän aikana sitä satoi lisää ja illalla lunta oli kertynyt jo kymmenisen senttiä. Jouluaattona täytyy ottaa kaikki ilo irti upeista maisemista (ja hyvästä ruoasta) ennen kuin loskakelit palaavat.

Kaikille oikein rauhaisaa joulua!:)

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Vuoden piparkakkuviritys

Meillä on mamman kanssa tapana tehdä vuosittain jonkinlainen piparkakkuluomus. Viime vuonna se oli alla näkyvä rekivaljakko, tänä vuonna kaksi överikuusta.



Tämän vuoden piparit on koristeltu työpäivän pääteeksi pienessä väsymyksessä, mikä myös näkyy lopputuloksessa. :D Kokeilin ikkunan tekemistä nallekarkeilla, mutta massa kiehui uunissa yli ja levisi rumasti.


Owen osallistui pelkästään karkkien ja piparkakkujen syömiseen. Älkää antako kuvan hämätä!


Tuo keskimmäinen on todellinen koristelun taidonnäyte. Nimesin luomuksen "Oksennukseksi".



Koristelimme mamman kanssa kuusen oksat puoliksi. Meillä ei ollut mitään yhteistä teemaa, vaan kuorrutetta, strösseliä ja karkkeja lätkittiin summanmutikassa. Välillä käkätettiin yhdessä sille, miten överirumia kuusista tulee.


Tadaa!


Aika kauheita, mutta ah, niin hyvän makuisia!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Operaatio tintin metsästys


Helsingin Fastholmassa on jo pidemmän aikaa viihtynyt itäinen suurharvinaisuus, valkopäätiainen. Kyseinen tintti on aina ollut yksi lempparitipusistani, vaikka en ole sitä koskaan nähnyt. Kun tieto tiaisen läsnäolosta kantautui korviimme, lähti Owen melkein saman tien bongaamaan sitä. Oli viikonloppu, joten minä murjotin töissä sillä välin, kun toiselta tuli voitonriemuisia viestejä linnun näkemisestä. 

Lauantaina 5.12. pääsin vihdoin itsekin paikalle. Aika oli kuitenkin silloin kortilla ja puolentoista tunnin odottelun jälkeen jouduin myöntämään tappioni. Typerä tintti! Owen lohdutteli, että kyllä minä sen vielä näkisin. Lintu näytti viihtyvän alueella hyvin.

Puolitoista viikkoa myöhemmin varasin koko maanantaipäivän tintin metsästämiselle. Aloitin aamuhämärissä Viikin Gardeniasta, josta talsin Vanhankaupunginlahtea pitkin Fastholmaan.


Edellisenä iltana oli satanut pikkaisen lunta. Minusta aivan liian vähän, mutta onneksi sen verran, että maisema oli hitusen valoisampi.


Hippiäisen sirinää kuului vähän väliä metsästä. Nuo pienet vipeltäjät olivat kesyjä, mutta aivan mahdottomia kuvattavia. Hämärissä olosuhteissa lähes kaikki kuvat olivat yhtä vauhtiviivaa (esim. kuva alla), vaikka kameran ISO-arvot paukkuivat.



Puukiipijä kuulosteli puuta.




Herttoniemen puolella Vanhankaupunginlahtea kiertää tiheä polkuverkosto, johon talvella aurataan latuja. Saa nähdä milloin Helsingissä päästään tänä talvena hiihtämään. Nyt polut olivat mutaloskasohjoa.



Fastholmaa luonnehtii veden vallassa usein oleva rantalepikko. Valkopäätiaisen bongauspaikka sijaitsee Fastholman eteläpuoleisella ruovikolla. Tullessani paikalle vastaan tuli tuttu orni. Vaihdoimme muutaman sanan ja selvisi, että lintu oli nähty hetkeä aiemmin, mutta tällä hetkellä sitä ei näkynyt. Tyypillistä.


Asetun bongaririvistöön (joka käsitti kolmisenkymmentä maastotakkiheppua) ja aloin selata ruovikkoa. Välillä ruovikosta nousi tiaisparvia rantaleppiin, josta ne jatkoivat ruokinnalle ja sitten takaisin ruovikon kätköön. Tunti vierähtää. Lahdelle laskeutuu kaksi laulujoutsenparvea komeasti töräytellen. Metsässä tirskuu talitiaisia, sinitiaisia ja bongareita, mutta missä on valkopäätiainen?

Kun puolitoista tuntia on kulunut, huomaan palelevani. Varpaat ovat aivan jäässä ja sormet keltaiset. Teen pienen kävelylenkin ja palaan takaisin entistä hyytyneempänä. Kaksi tuntia on kulunut. Juuri kun polveni alkavat täristä, nousee ruovikosta tinttiparvi rantaleppiin. 30 kiikariparia skannaa fanaattisesti tinttejä, kunnes... "Tuolla se on! Lensi haapaan!" Ennen kuin kukaan muu ehtii pointsata linnun on se tenhnyt käsittämättömän katoamistempun. Onneksi muutamaa minuuttia myöhemmin lintu löytyy uudestaan ruokinnan lähettyviltä.  Nostan kiikarit ja tuijotan ihmeellisen kaunista lintua. On se hieno! Lintu ei kauaa paikalla viihdy vaan poistuu ruovikkoon 20 s. myöhemmin.


Nämä kuvat ovat Owenin ottamia. Minä en edes ehtinyt ajatella kuvaamista nopeassa tilanteessa. Lintu oli harmaata metsää vasten niin valkoinen, että melkein silmiä särki.



Voittajan on helppo hymyillä!


Päivä huipentui näyttävään auringonlaskuun ja glögiin kera maailman parasta mascarponebrowniesia.

torstai 10. joulukuuta 2015

Vähän aurinkoa harmauden keskelle














Kun aurinkoinen päivä sattuu vapaapäivälle, on siitä otettava kaikki ilo irti. Meidän kohdallamme se tarkoittaa retkeilyä vaikka Seurasaaressa sekä herkuttelua Villa Angelican lasiverannalla. Kuvien varpuspöllö ei tosin löytynyt Seurasaaresta vaan Helsingin Fastholmasta, jossa kävimme bongaamassa valkopäätiaista huonolla menestyksellä. Pirun tintti.

Niin ja semmoista vielä, että haluan lunta! Paljon lunta! Nyt alkaa tämä ainainen vesisade toden teolla ottaa pannuun. Olen yrittänyt luoda joulutunnelmaa kotiin kynttilöillä, hyasinttiasetelmilla ja jouluvaloilla. Mutta se lumi, se puuttuu. Murr. Huomenna on onneksi luvassa piparikuusen askartelua, josta toivottavasti tuulee parempi joulufiilis.

Ja lumen lisäksi olisi ihanaa, jos perheessämme olisi koira. Näin viime yönä unta, että meillä oli kaksi hurttaa. Herätessä oli sitten jotenkin hölmistynyt olo, että missä ne hurtat oikein ovat. Edes Owenin aamupusu ja valmiiksi keitetty kahvi eivät saaneet karistettua tunnetta. :D