Metsälintu

torstai 30. lokakuuta 2014

Viikon varrelta



Uuuuh, tulipa pidettyä vähän blogitaukoa. Tällä viikolla on muu elämä mennyt kaiken edelle. On ollut aika rankkaa, mutta välillä taas ihanaa. Gradu ahdistaa vaikka se eteneekin. Rahapulakin hiukan ahdistaa, mutta kyllä me selviämme. :) Viikon kohokohdat olivat keittiön seinän maalaaminen turkoosiksi ja aamuauringon näkeminen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Meidän asunto on niiiiin valoisa ja ihana ilman sitä muovia. Nautin jokaisesta sekunnista täysin rinnoin.


Aamuaurinko osuu seinäkellon hyllyyn.


Muoviton näkymä parvekkeelta.


Tämä valo veti ihan mykäksi. Voiko aamu alkaa kauniimmin?


Owen maalauspuuhissa. Seinäpöllö saa kohta uudet ja pienemmät kehykset ja pääsee takaisin seinälle.


Tänään tehtiin aikamoinen iltapäiväkävely O:n kanssa. Mentiin muutaman sadan metrin päähän bongaamaan pähkinänakkeli (joka löytyi), mutta samalla löytyi jotain vielä jännempää: varpuspöllö! Tuituituituitui.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Tapahtui eräänä aamuna


Olin värikkäällä retrotuulella ja valitsin vaatekaapista sinapinkeltaisen kukkahameen. Työt alkaisivat vasta kahdelta, joten join kahvia kaikessa rauhassa ja lueskelin taustalla näkyvää retro-kirjaa. Otin kameran esiin ja pistin sen laulamaan.



Sitten vilkaisin ulos ikkunasta ja huomasin ihmeen tapahtuvan: remppa-äijät repivät muovia alas! Jesssss! Let there be light!

Alla oleva kuva on otettu pari sekuntia tämän iloisen tapahtuman jälkeen.



Oujee, puita! Taivas! Naapuritalo!


Sitten olinkin yhtä hymyä koko loppupäivän! :DDD

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Koivunoksia ja nostalgiaa


Paitsi koirakuumetta minulla on viime aikoina ollut sisustuskumetta. Käyn pari kertaa viikossa kirjastossa lainaamassa repullisen sisustuslehtiä, joita lueskelen aina syödessäni ja ennen nukkumaanmenoa. Haen vieläkin omaa tyyliäni, mutta se alkaa pikku hiljaa muotoutua. Kierrätysaate on kaiken aa ja oo, tavaralla pitää olla sielu ja historia. Värit ja kontrastit ovat myös minun juttuni.


Mamman vanhat nostalgiset postikortit pääsivät "kuivumaan" eteisen seinälle. Näitä on kiva katsella ohi kulkiessa ja ne pistävät minut aina hymyilemään.




Etsin pitkään kirppareilta kaunista kangasta makkarin seinälle, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Lopulta kyllästyin kalpeaan seinään ja kävin asioimassa Marimekossa. Kukkaro keveni, mutta tämmöisen maiseman alla on aivan mahtavaa herätä.


Nyt suunnitteilla on keittiön seinän maalaaminen turkoosiksi, seinähyllyjen metsästystä kierrätyskeskuksista, seinähyllyjen maalaamista ym. pyslaamista. Ehkä joskus pääsemme vielä parvekkeen kimppuun...

maanantai 20. lokakuuta 2014

Koirakuumeessa


Ei tässä näin pitänyt käydä. Vai pitikö? Olen aina pitänyt koirista, mutta koiran omistaminen on ollut ehdoton no-no. Olen vedonnut vapauteeni kulkea minne lystää milloin lystää, kun joku on kysynyt miksi en halua koiraa. Minua on puistattanut ajatus kuraisista pissilenkeistä, "rajoittuneesta elämästä", koiran luomista näkymättömistä kahleista. Olen hokenut, että naapurin koira on paras koira.

Kunnes Lily oli meillä viikon. Viikon aikana kaikki vanhat mielipiteet ja luulot romuttuivat. Huomasin nauttivani lenkeistä, jopa sateisista. Huomasin, miten ihanaa oli höpsötellä karvaturrin kanssa ja miten paljon iloa se toi arkeen. Huomasin hymyileväni enemmän kuin tavallisesti. Minusta, Owenista ja Lilystä tuli viikon ajaksi perhe. Ihmeellisen koukuttava tunne.




Lilyn lempipuuhaa on ryöstää lapasia.



Lily, pöllöt ja dallaspullat


Nyt kun Lily palasi takaisin oikean perheensä luokse on asunto jotenkin tyhjä. Koirarodut pyörivät jatkuvasti mielessä. Koirakuume kasvaa. Owen unelmoi huskysta, minä taas vähän Lilyä pienemmästä pörröisestä kaverista, vaikka pomskista. Aika näyttää mihin tämä koirakuume vielä johtaa. ;)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Perjantai kuvin

Kello pärähti soimaan jo seitsemältä merkiksi siitä, että koira pitää viedä aamupissille. Silmät ristissä raahauduin ulos pimeyteen. Kummasti se aamupakkanen kuitenkin virkisti, ja Owenin keittämä kahvi hävitti viimeisetkin unihiekat silmistä.

Ei aikaakaan, kun aurinko nousi. Minä kiroan tuon Rami-muovin maan syvimpiin syövereihin. Palaakoon se ikuisesti Helvetin liekeissä kuplivana muovimönjänä. Erityisen voimakkaan kirouksen langetin sen ylle tänä aamuna, kun auringonnousu oli aivan m-i-e-l-e-t-ö-n (ainakin muovin läpi nähtynä).



Jotain valoa Rami-muovi sentään päästi läpi.


Vietin aamupäivän LAI-analyysien parissa ( = laskin kartoitusruuduilta löytyneiden lehtien pinta-aloja GIMP-ohjelman avulla), vein pyörän korjaukseen keskipäivällä ja palasin takaisin kotiin mutustamaan leipää. Sitten olikin aika viedä Lily lenkille.


Kävimme lähipuistossa piehtaroimassa.


Koivukuja Laajalahdella


Joku karvainen kaveri varasti lapaseni.


Aurinkofiilistelyä


Sitten olikin aika palata LAI-analyysien pariin. Jatkoin hommaa koko iltapäivän, kunnes oli aika syödä päivällistä ja viedä Lily uudestaan ulos. Tällä kertaa jahtasimme kolmea kania ja yhtä (läskiä) kissaa.


Illalla istuimme kaikki kolme sohvalla tunnelmavalaistuksessa. Owen oli ostanut suklaahippukeksejä (NAM!!!) ja niiden seuraksi katsoimme Hokkus Pokkus elokuvan. Kunnon Halloween meininkiä. :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Karvainen vieras



Meille tuli maailman suloisin karvakaveri nimeltä Lily viikoksi kylään. Yhteiseloa on nyt reilu vuorokausi takanapäin ja ollaan Owenin kanssa vieläkin ihan innoissamme uudesta asukista. :D Lily on hellä, ihmisrakas ja läheisyydenkipeä. Se on aina innoissaan lähdössä ulos etsimään rusakoita, kaneja ja lintuja. Ilman hihnaa se kirmaisi niiden perässä varmasti maailman ääriin saakka.



Lily on selvästi hyväksynyt meidät mukaan laumaansa ja vartioi meitä silmä kovana. Eilen jätin sen hetkeksi yksin olohuoneeseen käväistäkseni vessassa. Heti alkoi ulina ja itku. Tänään taas olimme kaikki kolme lenkillä ja Owen piipahti nopeasti lähikaupassa sillä välin kun minä Lily odottelimme ulkopuolella. Wiiiyyy wiiiiyyy ulisi Lily ja yritti väkisin seurata Owenia kauppaan. Neiti oli tyytyväinen vasta, kun tuttu hahmo asteli kaupasta ulos. Tietenkin tuttu hahmo piti toivottaa tervetulleeksi hyppimällä, pusuttelemalla ja onnellisesti ulisemalla. :D


Kävimme tänään pikaisesti Laajiksella tsekkaamassa lintutilanteen. Otimme Lilyn ylös torniin, mutta eihän siitä hommasta tullut mitään... Mokoma rupesi ulisemaan heti, kun laitoimme sen hihnasta kiinni ja seisoimme puolen metrin päässä. Ilmeisesti se luuli, että jättäisimme sen sinne. Voi pikkuista. Jouduin viemään sen tornista alas ja jätimme Owenin torniin kiikaroimaan. Sain raahattua hurtan pois tornin luota muutama sata metriä, mutta pikku-neiti ei voinut sietää ajatusta, että lauman kolmas jäsen jätettäisiinn torniin, joten jouduimme aika nopeasti palaamaan takaisin. Sitten oltiin taas niin täpinöissä ja pusu-tuulella, kun Owen löytyi tornista.



Lilyn lempipaikka meillä on sohva. Jouduimme peittämään sohvan heti kättelyssä vilteillä, ettei se olisi täynnä mutaisia tassunjälkiä. Lattiatkin peitimme pahveilla samasta syystä. Jos Owenin kanssa istahdamme sohvalle niin ei aikaakaan, kun karvainen tryffelikoira hyppää perässä. Se haluaa olla siellä missä muukin lauma on. <3


maanantai 13. lokakuuta 2014

Hippi, hippi, hippiäinen!

Oli aurinkoinen iltapäivä, kun Owen huomasi pienen linnun räpiköimässä parvekkeella. Lintu tömähti ikkunaan ja tuupahti pökertyneenä parvekkeelle. Lintu osoittautui hippiäiseksi, naaraspuoleiseksi, oikeaksi hurmuriksi! 


Nostimme linnun pöydälle ja siirryimme sisälle katsomaan hipin toipumista. Alussa silmät pysyivät visusti kiinni, mutta viiden minuutin kuluttua silmät olivat jo puoliummessa.


Sitten se räväytti silmänsä auki, mutta ei vieläkään liikkunut.


Pää alkoi hiljalleen kääntyillä puolelta toisella. Sitten hippi huomasi ikkunan toisella puolella virnuilevat ornit ja plöräytti kakat. Tilanne päättyi siihen, kun mamma avasi parvekkeen ikkunan ja hippi pakeni puutarhan suojiin. 

Loppu hyvin kaikki hyvin.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tunteiden myrskyä


Tämä on minulle jotenkin vaikea aihe, mutta haluan silti kirjoittaa siitä. Mummin kuoleman jälkeiset kaksi viikkoa ovat olleet tunteiden osalta yhtä vuoristorataa. Keskiviikkona kahden viikon aikana patoutunut suru, huoli ja ahdistus vihdoinkin murtui. Minä murruin. Onneksi Owen oli tukena ja turvana, tuuduttamassa uneen, kun minä tärisin itkusta.

Herkkä mielentilani jatkui vielä seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Oli vaikeaa hymyillä ja olla iloinen. Selvisin opastuksista kuitenkin yllättävän hyvin, mutta pieninkin negatiivinen ajatus tai ikävä tapahtuma sai minut lähes itkun partaalle. Toisaalta, jos näin iloisia tilanteita tai ihan vaan ylisöpöjä koiria, niin nekin alkoivat itkettää. Herkän ihmisen elämä on välillä vaikeata. :)


Mummini hautajaiset olivat lauantaina. Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun minulle läheinen henkilö kuoli. Huomasin, että vasta hautajaisten jälkeen pystyin todella ymmärtämään ja hyväksymään asian. Siunaushetki oli henkisesti yksi elämäni rankimmista kokemuksista. Oli sydäntäsärkevää nähdä kaikki perheenjäsenet niin musertuneina. Nytkin tätä kirjoittaessani tunnen kyynelten kohoavan silmiin. Hautauksen jälkeinen muistotilaisuus oli kuitenkin yllättävän iloinen ja miellyttävä. Uskon, että olimme kaikki huojentuneita siunaushetken jälkeen, kun pahin oli takana päin ja mummi päästetty haudan lepoon.



Olen puhunut paljon kuolemasta ja hautajaisista Owenin kanssa. Irlannissa omaiset haudataan 2-3 päivän sisällä kuolemasta, kun Suomessa hautajaiset järjestetään vasta 1-2 viikkoa kuoleman jälkeen. Miten ihmeessä omaiset ehtivät parissa päivässä varata ja organisoida siunaustilaisuuden ja muistotilaisuuden kaikkine vieraineen, kukkineen ja ruokineen?! Irlannissa kuulemma hotellit myyvät valmiita muistotilaisuuspaketteja, joita voi ostaa muutaman päivän varoitusajalla. Uskomattoman tehokasta toimintaa. Meidän tapauksessamme ei kaksi päivää olisi mitenkään riittänyt eivätkä kaikki vieraat olisi voineet saapua paikalle niin lyhyellä varoitusajalla. Nopeissa hautajaisissa on kyllä se hyvä puoli, ettei niissä synny kahden viikon ahdistunutta suruaikaa. 


Nyt on kuitenkin aika jättää kuolemanvakavat aiheet taakse ja keskittyä tulevaisuuteen ja kaikkeen ihanaan. Minulle on kahden kuukauden sisään tiedossa parikin ulkomaanmatkaa: marraskuussa lähden papan kanssa Ranskaan viideksi päiväksi ja joulukuussa lähdemme Owenin kanssa Irlantiin. Ja ensi viikolla saamme ihanan Lily-koiran hoitoon viikoksi! :D 

perjantai 10. lokakuuta 2014

Lintuaseman siivekkäät


Kolmen päivän pikavisiitti Hangon lintuasemalle oli varsin virkistävä ja antoisa. Muuttavia lintuparvia näkyi niin lähipuissa kuin kaukana taivaanrannassa epämääräisenä rähmänä. Raikkaassa (myrskyisässä) merituulessa jäätyi välillä järki, mutta onneksi asemalle pääsi aina lämmittelemään.

Minulla oli mukana 300 mm teleobjektiivi, jolla räiskin lähinnä lintuja. Maisemakuvaus jäi tällä kertaa minimiin, mutta oli vaihteeksi hauskaa kuvata lintujakin.


Heti ensimmäisenä aamuna tuli pähkinänakkeli verkoista. 




Hippiäisiä hääräsi melkein joka puskassa. Kaikilla lajin yksilöillä tuntuu olevan ADHD, koska ne eivät osanneet olla hetkeäkään paikoillaan. Nappasin niistä noin sata kuvaa, joista yksi oli tarkka:



Hippiäisparvissa oli yleensä yksi puukiipijä.



Ensimmäisenä päivänä pikkuvarpusia muutti mukavat 244. Osa niistä eksyi verkkoihin.


Tämä oli joku ihmeellinen pötkäle, joka oli muodostunut lätäkön pohjalle. Ehkä joku kasvinosa?!


Muinaismuistoja


Etsi suopöllö!



Suopöllön lisäksi näimme huuhkajan, jota en ollut havainnut pariin vuoteen.


Kukkuu!


Huuhkaja oli oikeastaan viimeinen lintu, minkä näimme asemalla. Ehdottomasti reissun paras laji. :D