Metsälintu

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kekrit



Talo täynnä kynttilöitä, ystäviä ja hyvää ruokaa. Siitä ei ilta paljoa parane.



Keittiö saatiin sopivasti valmiiksi ennen juhlia. Kunhan pöllölle löydetään pienemmät kehykset niin keittiö on täydellinen!



Vähemmän imarteleva kuva illan emännästä, joka löydettiin keittiöstä syömästä mustikkapiirakan rippeitä. Sokerihiiri täällä moi. x)



Viikonloppu oli todella rentouttava ja tunnelmallinen. Viime viikkojen ahdistus ja stressi hävisivät perjantaina kaikkeen halloweentohinaan. Asiaan vaikutti myös se, että tein silloin päätöksen siitä haenko yhtä kokopäivätyötä vai en. Owenin kanssa käydyn pitkän ja syvällisen keskustelun jälkeen päädyin hakemaan töitä ja mielenrauha laskeutui oikeastaan sillä sekunnilla. Huomenna maanantaina saan tietää onko paikka minun vai ei. Iiiiiiks, vähän jänskättää.

Minua jännittää myös tuleva keskiviikko, koska silloin pääsen papan kanssa viiden päivän minilomalle Ranskaan. Oh oui, sanon minä! Tämän neidin ensimmäinen matka Ranskaan tulee pitämään sisällään kirpputoreja, vintagea, patissereita (= paljon hiilariherkkuja) ja ison pläjäyksen kulttuuria. Jos jollakulla on antaa vinkkejä Rennesin ja Pariisin kohteista (erityisesti niistä vähemmän tunnetuista) niin olisin todella kiitollinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti