Metsälintu

maanantai 26. toukokuuta 2014

Hippi festareilla

Maailma kylässä -festareilla oli hulvaton meno päällä niin kuin aina. Ihana sää houkutteli massoittain kansaa piknikille ja kiertelemään kojukylää. Oli ihanaa nähdä niin paljon värejä, erilaisia kulttuureja ja hymyileviä ihmisiä. Tapahtuma on mielestäni yksi Helsingin parhaista: mielenkiintoisia artisteja, uskomaton määrä etnisiä ruokakojuja ja ennen kaikkea aurinkoinen tunnelma. Täällä rasismi on tuntematon käsite. :)





Istuimme vaahteran alla syömässä jäätelöä ja falafel-wrappia. Festariasuksi olin valikoinut hippimekon ja värikkäät korut. 



Festareilta suuntasimme kotiin valmistautumaan illan tupareita varten. Tuparit onnistuivat loistavasti! Päätimme viimeisten vieraiden kanssa lähteä jatkoille yölaulajaretkelle puolenyön jälkeen. Upeat ukkosmyräkät valaisivat taivaan salamoinnillaan ja violeteilla pilvillään. Retkellä havaitsimme muun muassa viitakerttusen ja läjäpäin satakieliä. Nukkumaan ehdin vasta klo 03.00 ja herätys oli samana aamuna klo 07.30. Onneksi ei ollut krapulaa, mutta Owenin vointi ei ollut yhtä ruusuinen... x) 

2 kommenttia:

  1. Vähän harmitti, kun en jaksanut tulla mukaan yölaulajaretkelle, mutta onneksi Laajalahti on ihan tässä vieressä. :) Kiitos hyvistä tarjoiluista, pikkupitsat ja kakku oli niiiin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kiva kun pääsit paikalle! :)

      Poista