Metsälintu

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ne tulivat takaisin!

Naurulokit nimittäin. Suomenojalla oli lauantaina meno ja meininki päällä, kun ainakin pari tuhatta naurulokkia pyöri altaan ympärillä. Paikalla vaelsivat myös ornien ja lintukuvaajien massat. Oli hupaisaa seurata viiden kuvaajan epätoivoisia touhuja vedenrajassa, kun ukkelit yrittivät turhaan löytää kuvauskohdetta. Kaikki linnut pysyttelivät 50 m etäisyydellä kuvaajista, eivätkä tulleet metriäkään lähemmäs. Ihmekös tuo, kun kuvaajat eivät yrittäneet piilotella, vaan olivat kaikkien lintujen pällisteltävänä. Hassua touhua.





Lintutornissa oli kauniin väristä lokin kakkaa.



Tänään ei Espoossa ihan noin aurinkoista ollut. Suunnittelin tekeväni pyöräretken Laajalahdelle, mutta sateinen sää muutti suunnitelmat. Pyöräretken sijasta lähdinkin asunnolle remppaamaan lattioita. Homma oli turhauttavaa eikä edennyt juuri ollenkaan. Illalla tein lohturuoaksi taatelisuklaakakkua. Yhdessä illassa tuli syötyä kaloreita kahden päivän edestä. ;)

2 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava blogi sinulla :) Päätinpä siis jäädä taustalle seurailemaan tarinoitasi ja ihastelemaan ikuistamiasi kuvia!

    Tykkäisin kovasti, jos ehtisit kurkistaa myös oman blogini puolelle:
    http://rakkaudellasatua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia! Sinulla on ihanan persoonallinen blogi. :)

      Poista