Metsälintu

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Piipahdus Porvoossa












Porvoo on ehkä kauneimmillaan lumisena sunnuntaina, kun lähitienoon lapset laskevat pulkkamäkeä ja pikkukahviloiden ikkunoihin on sytyttetty kynttilät. Jotenkin absurdia, että noissa upeissa puutaloissa edelleenkin asutaan. Herätään aamulla kouluun, luodaan lumet rappusilta ja tehdään illalla makaroonilaatikkoa. En yhtään ihmettele, miksi monen unelma on asua vanhassa Porvoossa. Tuolla vallitsee aivan erityinen tunnelma.

Kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Isoon Linnamäkeen, keskiaikaiseen rauniolinnaan, joka sijaitsee kivenheiton päässä vanhasta Porvoosta. Paikka oli todella hieno! Kukkulan päältä avautui upea maisema Porvoon jokilaaksoon ja jyrkkäreunaisten vallihautojen päällä oli helppo siirtyä 800 vuotta ajassa taaksepäin. Noin upeita keloja ja petäjiä näkee harvoin Etelä-Suomessa. 

7 kommenttia:

  1. Oi, ihana talvinen vanha Porvoo! <3 En ole itse asiassa koskaan käynytkään tuolla Porvoon puutaloalueella muulloin kun lumisena talvipäivänä, mutta sen voin ainakin allekirjoittaa, että juuri sellaisena päivänä se on aivan ihastuttava. :D Iso Linnamäki on myös hulppea. Puut ovat niiin vanhoja ja jyhkeitä ja maisemat avaria. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään käynyt siellä keskikesällä. Onkohan silloin paljon turisteja? Jotenkin kivempi käydä siellä sesongin ulkopuolella, kun kylä uinuu hiljaisena.

      Poista
    2. Ihan totta. Turisteja saattaa olla aivan vilisemällä!

      Poista
  2. Aivan ihanan näköinen paikka se Porvoo, itse en ole siellä käynyt, mutta näistä kuvista tulee kova mieliteko päästä sinne. Joskus olen liikkunut Tammisaaressa aika paljon, ja siellä on myös ihana gamla stan ja ihania kahviloita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammisaaressa ja Porvoossa on kyllä paljon samaa, suurimpana erona taitaa olla Tammisaaren merellinen sijainti. Porvoossa taas on paremmat putiikit ja kahvilat.:)

      Poista
  3. Ylin kuva on ihan huikea, valtavan hienot sävyt. Pilvinen päivä vaan jotenkin korostaa kaunista näkymää. Hienot kuvat muutenkin. Porvoosta muistan parhaiten ihanan etanaravintolan sekä pienen suklaapuodin, tietysti näitten tunnelmallisten puutalojen lisäksi.
    Seuraan säännöllisesti blogiasi, en ole tainnutkaan aiemmin kommentoida. Kuuran kasvamista on ollut niin ihana seurata, hänestä on tullut teille mainio matkakumppani!
    Mukavaa loppusyksyä koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävimme itseasiassa (varmaan samaisessa) suklaapuodissa ja söimme sokeriähkyt. :)

      Kiva kuulla, että Kuuran ja emännän seikkailut ovat koukuttaneet sinut! Syksyn jatkoja sinnekin päin!

      Poista