Metsälintu

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Neljä aurinkoista päivää mökillä

Ai että, kun aurinko on hellinyt meitä! Neljä päivää mökillä meni yhdessä hujauksessa. Kuura oli ensimmäistä kertaa mökillä ja täytyy sanoa, että tuosta koirasta on kovaa vauhtia tulossa mökkihöperö. :D Mökkirinnettä on juostu ylös ja alas hirveällä innolla, on kaivettu kuoppia, seikkailtu terassin ja mökin alapuolella, samoiltu metsissä ja pudottu järveen (ei onneksi traumaattisesti). Ulkona on neidin mielestä ollut niin kivaa, ettei illalla millään tahtoisi mennä sisälle mökkiin nukkumaan.


Ensimmäisenä aamuna järveä peitti hieno sumu. Kuikat lauloivat järvellä jo kilpaa.





Aurinko tuli kuitenkin nopeasti esiin.


On se vaan niin suloinen! <3


Kuura tutustumassa ensimmäistä kertaa elämässään järveen. Oli kyllä jännä paikka!



Owen staijasi petolintuja. Saldona kanahaukka, varpushaukkoja, sääksiä, piekanoita, hiirihaukkoja, tuulihaukkoja ja sokerina pohjalla sinisuohaukka.



Lounastimme ensimmäistä kertaa ulkona tänä keväänä. Paistoin pannuleipiä, joita nautimme salaatin lisukkeena.


Tässä venytetään käärmettä.


Sammunut samojedi.


Tikat ovat olleet aktiivisesti äänessä. Ympärillä on pyörinyt palokärkiä, käpytikkoja, harmaapäätikkoja ja pikkutikkoja. Pöllöistä havaitsimme varpuspöllön ja peräti kolme lehtopöllöä!


Kuura on saanut olla villi ja vapaa lähes koko reissun. Lenkeillä neiti pysyttelee kymmenen metrin etäisyydellä ja tulee heti kutsusta luokse. Mökin pihalla Kuura saattaa seikkailla vähän kauemmaksikin, mutta ei koskaan naapurin puolelle (ainakaan vielä). Toivottavasti meidän ei myöhemminkään tarvitse turvautua hihnaan. Mökille johtava tie on sekin niin hiljainen, ettei hihnaa toistaiseksi tarvittu.



Metsäkauriin jälkiä.


Pihalla kukkivat sinivuokot ja leskenlehdet. Kevätesikoiden lehdet puskivat jo kovaa vauhtia esiin. Seuraavalle mökkikeikalle otan mukaan kukkia, jotka istutan terassin kukkaruukkuihin. 

Oli kyllä taas niin ihana reissu.

9 kommenttia:

  1. Kyllä on nätti pentu! Ainahan ne ovat!! :) Ei sitten hypännyt kuitenkaan uimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hypännyt ei. Kahlasi rannalla ja kaivoi sinne kuoppaa joka aina vaan täyttyi vedellä. :D Yhessä vaiheessa Kuura käveli laituria pitkin, otti harha-askelen sivuun ja PLÄTS molskahti veteen. Hauva ei onneksi siitä pelästynyt, vaan nousi arvokkaasti takaisin rannalle, pudisteli turkin puhtaaksi ja jatkoi laiturileikkejään. xD

      Poista
  2. aivan IHANA pikku Kuura, 💝💝💝 Superhieno tyo kuva missä Kuura istuu laiturilla katsomassa järveä. 😃

    VastaaPoista
  3. Kyllä on suloinen Kuura! Ja ihania kuvia. Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia Kuurasta ja lomatunnelmista. Täällä pieni kateus iskee ja kamala pentukuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikun vaan sitä irlanninsusikoiranpentua hankkimaan! :D

      Poista
  5. Siis oikeasti, aivan mahtavia kuvia - nautin suuresti katsellessani näitä!
    Sitten vielä sydänkin pyörähti ympäri, kun näin sammuneen samojedin :) ♥

    VastaaPoista