Metsälintu

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kansallismaisemissa




Jouluaattona kapusimme Akka-Kolille kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Paikalla oli runsaasti ihmisiä enkä yhtään ihmettele - maisema oli uskomattoman kaunis. Ohut utu verhosi aluksi puita ja esti kansallismaisemien ihailun. Käväisimme myös Ukko-Kolilla, mutta siellä oli vielä utuisempaa.


Joulurauhan julistus pidettiin Akka-Kolin Hiljaisuuden temppelissä.


Tilaisuuden loppuvaiheessa aurinko pilkisti esiin.


Ja sitten alkoi utu hälvetä paljastaen hulppeita maisemia!


Sään seljettyä päätimme ajaa Räsävaaran näköalatornille, koska sitä oli kehuttu paljon. Tie vei talven ihmemaan läpi.



Täytyy sanoa, että Räsävaaran huipulta avautui paljon hienommat maisemat kuin Ukko-Kolilta. Ehdin räpsäistä muutaman kuvan ennen kuin uturintama vyöryi taas päälle. 



Kuvassa näkyy Pielinen ja Kolin huiput.


Olisimme molemmat halunneet jäädä Kolille pitemmäksi aikaa, mutta työt kutsuivat. Oli toisaalta ihan mukavaa palata Espooseen, jonne oli satanut pikkiriikkisen lunta. Tuli se talvi vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin.


4 kommenttia:

  1. Upeita talvisia kuvia. Kiva katsella lunta kuvissa, kun täällä meillä ei ole lumesta tietoakaan. Näkyikö lintuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritimme löytää lapinpöllöä, mutta tuloksetta. Onneksi sentään näimme metsoja, pohjantikan ja kuukkeleita. :)

      Poista
  2. Vau! Tosiaan upeita kuvia ja näissä on talven taikaa! Voi harmistus, kun täällä tuulisella länsirannikolla ei ole vielä kuin muutama hassu senttimetri tuota valkoista untuvaa, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan :')

    www.kuvatarina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, kyllä se lumi sinne länteenkin vielä tupsahtaa (tai ehkä jo tupsahtikin?). Ainakin pitäisi olla tarpeeksi pakkasasteita tällä hetkellä. Burrrrr. :D

      Poista