Metsälintu

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Året som gått

Minkälainen oli vuosi 2014? Kulunut vuosi oli kaikin puolin tapahtumarikas ja erikoinen. Suurimman osaa kevättä mielialani vaihteli masentuneesta toiveikkaaseen. Odotin Owenin muuttoa Suomeen ja jouduin pettymään monta kertaa. Loppukevättä kohden olin ärtynyt ja masentunut. Sitten ihme koitti ja herra muutti Suomeen. Olin koko toukokuun yhtä hymyä. :)

Kesä oli yksinkertaisesti mahtava. Kolme kuukautta Lapissa oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, josta jäi paljon ihania kuvia ja hyviä muistoja. Lappi-hulluus senkun paheni ja koen jatkuvaa kaipuuta pohjoisiin maisemiin. Suunnittelemme tällä hetkellä hiihtoretkeä Rukalle maaliskuuksi, joten kohta pääsen taas sielunmaisemiin.

Syksyllä arki iski päin naamaa, mutta sopeuduin nopeasti kaupungin vilinään. Oli kiva palata takaisin museoon töihin ja ruskaiset maisemat saivat sydämeni sykkimään. Syksyä varjosti kuitenkin mummini poismeno.

Talvi



Talvi oli erittäin lauha ja synkkä. Lunta ja pakkasta olisi saanut olla paljon enemmän. 



Helmikuussa lähdin pariksi viikoksi Irlantiin Owenin luokse. Oli ihan mahtava reissu! 


Rengasnokkalokki-kaunotar


Irlannissa päätin kasvattaa otsikseni pois.

 Kevät


Kävin Sonjan kanssa maaliskuussa kuvausretkellä Porkkalassa. 


Oli kumma kevät, kun ulkona tarkeni villapaidalla. 


Tein perinteinen pääsiäisretken maagiseen Jurmoon. 



Remppasin tulevaa asuntoamme perheeni avustuksella. Kämpästä (ja erityisesti uudesta lattiasta) tuli niin hieno!


Sitten tämä partaukko vihdoinkin lensi Suomeen ja teki minut niin onnelliseksi.


Teimme toukokuussa linturetken Viroon.


Hanna oli yhtä hymyä.


Kävimme myös mökillä katsomassa kukkivia omenapuita. 

Kesä



1. kesäkuuta astun junaan ja 14 tuntia myöhemmin löydän itseni  Rovaniemeltä. Siitä alkoi Lapin-seikkailuni läpi soiden, hyttysten, paarmojen ja henkeäsalpaavien maisemien.


Kotisuo ja lumikengät


Juhannustunnelmaa Pallaksella.


Eeppisiä saunailtoja


Ja sitten kesän huipennus: Sinipingun vierailu Sodankylässä! :D


Teimme upeimman vaelluksen ikinä Noitatunturin huipulle keskellä yötä.


Keskiyön aurinko. Ahh.



Elokuussa aurinko laski ja illat alkoivat pimetä. Maisema oli täynnä pastellisävyjä.


Osa minusta jäi sinä kesänä Lappiin.


Elokuun puolivälin jälkeen oli aika matkustaa takaisin etelään ja jättää kotilaiturille hyvästit.

Syksy



Syksy ei olisi syksy ilman omenasatoa ja omenamehua.


Syysillat kaupungissa olivat usein utuisia ja ihmeellisiä,....



... ja värit huikeita...



 ... mutta kyllä maaltakin löytyi uskomattomia maisemia!



 Mummin poismeno oli henkisesti raskasta aikaa.


 Onneksi viikon hoidossa ollut Lily piristi. Koirakuume lähti nousuun. :)


Retki Ranskaan oli huikea elämys.



Talvi


Aloitin marraskuussa kokopäivätyön. 


Leikin Seurasaaressa Disney-prinsessaa.


Vuosi päättyi Irlantiin ja ensi vuosi alkaa myös sieltä. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea vuosi 2015 tuo tullessaan. Oletettavasti valmistun maisteriksi ennen kesää ja toivottavasti saan museolta kesätyön. Siitä eteenpäin onkin täydellinen kysymysmerkki, mitä tämä tyttö tekee elämänsä kanssa. ;)

Oikein hyvää ja jännittävää uutta vuotta kaikille!

4 kommenttia:

  1. voi vitsi Hanna-raksu :) piristi niin paljon mun fiiliksiä tää postaus ja nään ihmeellisen kauniit kuvat, sekä mieleen tulvivat muistot meidän hetkistä sodankylässä ja vaelluksella! pus ja ihanaa tulevaa vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullekin tuli niin onnellinen olo, kun selasin kuvia läpi. Niin paljon ihanaa on ehtinyt tapahtua. :)

      Poista
  2. Olipa hyvä kertomus/kuvat koko vuodesta.
    Hyvää ja tapahtuma rikasta uutta vuotta.

    VastaaPoista