Metsälintu

maanantai 26. marraskuuta 2018

Marraskuuko masentava?


Minusta marraskuu kuukausista tylsin. Marraskuu voi olla harmaa, pimeä ja kolea ja se näyttää sekä syksyn että talven pahimmat puolet. Talviaikaan siirtymisen myötä päivä tuntuu lyhenevän parilla tunnilla, eikä iltaisin huvita tehdä mitään.

Tällaiset fiilikset minulla on ennen ollut, mutta nyt, kun olen saanut olla kotona koko marraskuun, on suhtautumiseni hieman muuttunut. Suurin vaikuttava tekijä lienee valo, josta nyt pääsen nauttimaan koko päivän. Illan pimeys ei oikeastaan haittaa, kun on saanut nauttia koko valoisasta ajasta. 

Viime vuonna tähän aikaan kärsin raskauspahoinvoinnista ja hillittömästä -väsymyksestä. Muistan päiviä, jolloin jaksoin juuri ja juuri käydä töissä (käytin ruokatauon päiväuniin) ja illalla kotiin päästyäni rojahdin sohvalle, josta siirryin paria tuntia myöhemmin omaan sänkyyn. :D Nyt tuo silloin vielä katkaravun kokoinen otus on jo iso typykkä, joka on marraskuun aikana käynyt mm. bongaamassa hiiripöllöä, kävellyt Turun linnaa ristiin rastiin, "uinut" kylpylässä, istunut ensimmäistä kertaa syöttötuolissa ja kikattanut Kuuran toilailuille.

Tämä marraskuu on näyttänyt minulle parhaat puolensa ja yritän jatkossakin arvostaa tätä vuodenaikaa enemmän.


Kävimme isänpäivän vietossa Turun linnassa.


Marraskuu on havukranssien aikaa.


Hiiripöllöä bongaamassa Lauttasaaressa.




Syöttötuolissa ensimmäistä kertaa.


Mamman mussukat!


2 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia! Marraskuusta olen aina perustanut, ja vuosi vuodelta näköjään osaa vain enemmän arvostaa harmaan sävyjä.

    VastaaPoista