Metsälintu

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäistipun matkassa

Hyvää pääsiäistä! Minun pääsiäiseni on mennyt työn merkeissä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Seurasin pääsiäispäivän aamuna tipua kasvihuoneesta toiseen ennen ovien aukeamista yleisölle. Tämä on kyllä hellyyttävin tipunen, mihin olen törmännyt. <3


Tipu ja hovikaktus.


Tipu ja madeirankurjenpolvi.


Tämä tipu on puolestaan västäräkki, joka jo kovasti rakenteli pesää Palmusaliin. Huoneessa oli myös toinen väiski samaan aikaan. Auringon paistaessa kattoluukut aukeavat ja väiskit käyvät välillä ulkona. Ne ovat useana vuonna pesineet onnistuneesti Palmusalissa.


Tipu ja kääpiöpalmu.


Tipu ja vesisalaatti.


Tipu ja apilasaniainen.



Sitten päätimme puutarhurin kanssa laittaa pääsiäisyllätyksen vierailijoille lummehuoneeseen. Samalla kun puutarhuri kävi leikkaamaassa yhden nupun pois parananjättilumpeesta (jotta lehdet kasvaisivat paremmin), laitettiin tipu päivystämään lehdelle.




Tipu ja parananjättilumme.

1 kommentti:

  1. Onpa hienoa, että västäräkit saavat rauhassa pesiä tuolla palmusalissa. <3 Mainion paikan löytäneet.
    Ja ihania hyvän mielen tipukuvia :)

    VastaaPoista