Metsälintu

maanantai 2. toukokuuta 2016

Täydellistä mökkeilyä

Meistä on kyllä viimeisen vuoden aikana kehkeytynyt todellisia mökki-ihmisiä. Mökiltä on aina mälsää lähteä ja jo yhden kaupunkiviikon jälkeen alkaa näkyä vieroitusoireita. Onni on, kun voi mökiltä käsin mennä töihin ja palata illalla takaisin luonnonhelmaan. Ei tunnu työnteolta lainkaan! Uudessa työpaikassa on muutenkin niin mahtava meininki ja työporukka, että välillä ihmettelen, miten tällaisesta voi saada palkkaakin. :D

Wappupäivän aamuna joku karvainen pallero päätti herättää meidät jo klo 5.15. Raahustin ovelle päästämään palleron pissille ja törmäsin tällainen näkyyn:


No voihan hilirimpsulat! Äkkiä vaatteet päälle ja ulos fiilistelemään auringonnousua.



Välillä on edelleenkin vaikea tajuta, että tuo söpö kaunotar on meidän oma pentumme, eikä kukaan ole viemässä sitä meiltä pois. <3



Tällä hetkellä Kuura on n. 7,5 kg jössikkä, eli paino on tuplaantunut siitä kun haimme Kuuran kotiin. Naamaan on alkanut muodostua maskin aihetta.



Terttuselja kiinnosti.



Päivällä istutin muratit ja orvokit kirppikseltä löytämiini ruukkuihin.


Kun homma oli tehty, läksin sisälle valmistamaan vappulounasta. Hetken päästä käväistessäni ulkona olin tukehtua nauruun:


No eikös siinä mamin pikku apuri ollut heti vauhdissa! Multa oli ilmeisesti miellyttävän viileä alusta meidän karvakoiran ahterille. :DDD


Iltapäivällä löytyi pinkki sinivuokko. Hiaano!


Pyy crossing


Owen oli ottamassa arskaa aurinkoterassilla, kun tunsi jonkin laskeutuvan kädelleen. Herra sai pienen paniikin nähdessään otuksen, mutta rauhoittui hieman, kun tyynnyttelin ja tulin paikalle ihailemaan. Kyse on siis sarvijaakosta ja jätin tyynen rauhallisesti kertomatta, että se voi purra aika kovaakin...  


Mökkiretki lähenee loppuaan, mutta onneksi mökkeily jatkuu keskiviikkona vähän toisissa merkeissä. Olemme nimittäin vuokranneet porukoiden ja tuttavapariskuntien kanssa muutaman puutalounelman Salon saaristosta. Tulee varmasti bueno reissu!

11 kommenttia:

  1. Aijai, mitkä valo-olosuhteet, ja komea jaakko! <3 Mutta hei, tässä jonkin aikaa seurailleena lukijana, olen nyt alkanut ihmetellä, mistä lähtien blogisi bannerin "Metsälintu"-tekstillä on ollut tuollainen punainen alleviivaus. Vähän kuin Wordin virheenkorjaustoiminnon tekemä. Näkyykö se vain mulle vai kaikille? Hämmentävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo punainen alleviivaus, koska huomasin sen itsekin vasta nyt. Hämmentävää. :D Onkohan se ollut tossa koko ajan??! Noh, ajattelin muutenkin vaihtaa bannerin kohta, joten pysykööt siinä vähän aikaa. :)

      Poista
    2. Haha, en tiedä. Huomasin sen vasta hiljattain, ja hetken luulin, että oma kone temppuilee jotenkin - ettei se näy kaikille. :D No mutta bannerinvaihdon myötä se sitten lähtee. :)

      Poista
  2. Wohoo Salo mainittu! Hyvä valinta ;) Ihana tarina ja kirjoitus. Mihin joutuisitkaan ilman tuota pikku apuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Melkein arvasin, että salolainen tämän huomaisi. :D

      Poista
  3. Ihana Kuura kun toi toinen korva on vielä luppis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä milloin luppis muuttuu pystykorvaksi. Vois mun puolesta jäädä tommoseksi. :p

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että noi aamumaisemat...!
      Ja voi, Kuura kasvaa nopeasti :)

      Poista
  5. Voi mitkä korvat :) Suloinen pikkukoira ja aamutunnelma. Täydellinen yhdistelmä.

    VastaaPoista