Metsälintu

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pieni metsäretki

Piipahdin tänään Haltiassa pienimuotoisessa opaskoulutuksessa. Suunnitelmissa on alkaa opastaa siellä silloin tällöin nyt keväällä, sopivien aikojen sattuessa ehkä enemmänkin. Ihanaa, että voi välillä haastaa itsensä opastamalla eri ympäristössä ja hieman eri aiheista. Sitä oppii samalla niin paljon itsekin.

Koulutuksen jälkeen jatkoin Owenin kanssa matkaa Nuuksioon pienelle metsäretkelle. Ilmassa oli jo kevään tuntua. Aurinko suorastaan häikäisi, tintit lauloivat ja ensimmäiset käpytikat rummuttivat. 


Tarkoitus oli kävellä Haukkalammen ympäri. Heti kun pääsimme synkän kuusikon kätköihin alkoi kuulua nakutusta.


No kuka se sieltä kurkistelee?



Pohjantikkahan se, ja vielä gomia koiras!



Tämä kaveri oli superkesy (toivottavasti ei kuitenkaan supernääntynyt...). Se päästi muutaman metrin päähän eikä ollut moksiskaan meistä. Metsässä oli kuitenkin harmillisen hämärää ja jouduin käyttämään suuria ISO-arvoja, jotta edes muutama kuva onnistuisi.



Joo-o. Sain kyllä elämäni tikkakuvat ja -näkymät.




Tikka Tuulispään jälkeen jatkoimme matkaa Haukkalammen laavulle. Siellä oli aikaa filosofoida hetki ja rauhoittua hektisen viikon jälkeen.



Valitsemamme kinttupolkku osoittautui kuitenkin hengenvaarallisen jyrkäksi ja jäiseksi, joten jouduimme häntä koipien välissä palaamaan takaisin samaa reittiä.


Pohjantikka touhusi paluumatkalla edelleen tarmokkaasti samassa kuusikossa.





Pieni metsäretki teki kyllä hyvää. Jäimme ainoastaan kaipaamaan pörröturkkista metsähauvaseuralaista. :D 

10 kommenttia:

  1. Ihanat tikkakuvat! Tuo on vielä bongaamatta. Kyllä olisi mukava lähteä metsäretkelle. Varmaan tässä keväämmällä. Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan tikkoja bongaamaan. Hyvää helmikuuta sinullekin! :)

      Poista
  2. Oi, miten mukava kohtaaminen ja ihan onnistuneita kuviakin, metsän hämäryydestä huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Pohjantikan näkemisestä on kulunut jo muutama vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä olen viime aikoina nähnyt paljon pohjantikkoja, mutta valkoselkätikat tuntuvat välttelevän minua...

      Poista
  4. Onpas Nuuksiossa kivan näköistä, ihan erilaista kuin täällä kaupungin loskassa. Pitäisi varmaan lähteä retkelle eikä harmitella lumen puutetta. Hienot tikkakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks! Methään vaan, siellä ei loskakaan haittaa. :)

      Poista
  5. Hyvät kuvat pohjantikasta. Onpa Nuuksiossa jo vedet irrallaan. Sentään talvisen näköistä muuten.

    VastaaPoista