Metsälintu

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Odotellessa

Tuntuu, että päivät vaihtuvat tiuhaan, mutta aika on pysähtynyt. Täällä eletään edelleen pentukuplassa ja odotetaan pennun tuloa kuin kuuta nousevaa. Tänään hauvavauvat täyttävät kaksi viikkoa, mutta täytyy viedä odotella toiset kaksi viikkoa ennen kuin käymme niitä katsomassa. Onneksi saimme Lilyn eilen hoitoon laskemaan koirakuumetta (ainakin hetkellisesti). Saamme nauttia Lilyn seurasta viikon ajan.

Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo tupsahti postiluukusta jonkin aikaa sitten. Se on nyt selattu läpi moneen kertaan ja mielenkiintoiset kasvit merkattu postit-lapuilla. Nyt olisi aika tilata läjäpäin siemeniä! Tänä vuonna keskityn enemmän koristeperennoihin ja kesämökkien "koristeluun". kuin syötäviin kasveihin. Kesäkurpitsat ja yrtit ovat toki jokavuotinen must.

Pentukuvia on luvassa kohtapuolin, mutta sitä ennen laitan tänne tällaisen sekalaisen arkikuvapläjäyksen.


Lillukka <3



Kokeilin tehdä creme bruleetä ensimmäistä kertaa elämässäni. Hyvin onnistui!


Harmaapäätikka mökillä


Notkuva herkkupöytä eräissä pippaloissa.


Sukkahiki haisee...



Oih, tässä oli synkkä ja upea päivä!




2 kommenttia:

  1. Harmaapäätikka on tosi kaunis mutta yllättävän tuntematon lintu :)
    Ihanaa jos luvassa on myös koiranpentukuvia! Meille tuleekin juuri huomenna yökylään kaksi aikuista samojedia emäntänsä kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vielä sammarikuvasta, on ne vaan niin lutusia otuksia <3

      Poista