Lintulajien metsästystä

Owen ei ole koskaan käynyt Lapissa, joten täältä löytyy aika paljon irlantilaisen näkökulmasta mielenkiintoisia lajeja. Viime päivinä olemmekin ahkerasti linturetkeilleet ja yrittäneet löytää pohjoisia lajeja. Toistaiseksi hallussa ovat pikku- ja pohjansirkku, lapintiainen ja kirjosiipikäpylintu. Kuukkelit selvästi välttelevät Owenia, koska ne hävisivät välittömästi Owenin saavuttua. :D  

Tässä olemme Hirviäkurussa etsimässä metsälintuja. Lapintiaisia oli runsaasti, mutta ei yhtään kuukkelia.

Lapintintti

Eilen teimme yli 60 km pyöräreissun Kelujärvelle etsimään sirkkuja. Saimme houkuteltua esiin yhden pikkusirkun ja kaksi pohjansirkkua. Samaan aikaan, kun ihastelimme sirkkuja lensi kaksi kirjosiipikäpylintua ylitse. Ei paha!

Pikkusirkku

Pikkusirkku taas

Maanteillä näkee kaikenlaista hassua. Tässä loppukevennyksenä lappalaisen koiranulkoiluttajan tyylinäyte: koira hihnalla kiinni mönkijään ja eikun ulos lenkille!

Nyt suuntamme nokat kohti Kilpisjärveä, jossa oleilemme sunnuntaihin asti. Toivelistalla on löytää kiiruna, keräkurmitsa, hiiripöllö, piekanoita, maakotkia, tunturihaukka (dream on...), sepelrastas ja paljon sinirintoja. Ja tietysti upeita maisemia!

23

Meikä täytti eilen 23, eli nyt olen jo lähempänä 25 kuin 20. ;) Synttäreiden kunniaksi käkimme suolla viisi tuntia fenologiaseurannan parissa, mutta sen jälkeen oli luvassa skumppaa ja kakkua! Kakku oli aivan törkeän hyvä suklaamascarponesitruunamustikkakakku. Voin kertoa, että sitä ei ole enää. Kaksi pullahiireä piti huolen siitä...

Sodankylässä tuntuu olevan hyvin mustikoita. Owen löysi eilen ihan mielettömän mustikkapaikan - varvut olivat sinisenään isoja ja pulskia marjoja. Ainoa ongelma oli, että mustikkasatoa vartioi hyttysarmeija (Owenin sanoin "the origin of all mozzies in the universe"). Jep jep.

Lämmitimme saunan illalla ja pääsimme jälleen kerran ihailemaan hienoa auringonlaskua. Lämpötila putosi jonnekin 10 asteen tietämille, mikä sai usvan nousemaan joen pinnalle. Maaginen yhdistelmä nousevan kuun kanssa.

Retkeilyä napapiirillä

Rovaniemen pohjoispuolella sijaitsee napapiirin retkeilyalue. Olin monta kertaa nähnyt kyltit tienposkella ajaessani Rovaniemi-Sodankylä -väliä ja nyt päätimme Owenin kanssa tutustua alueeseen. Todella miellyttä paikka ja mielettömät fasiliteetit! Oli kilometritolkulla leveitä pitkoksia, jossa kaksi lastenvaunua tai rullatuolia pystyy kulkemaan rinnakkain, lintutorni, siltoja ja upeita kotia ja grillikatoksia.

Raudanjoen yli kulki monta siltaa.

Muurahaisilla oli oma kaistansa. :D

Vanhoja ja lehtomaisia kangasmetsiä löytyi runsaasti. Välillä polku toisaalta eksyi avohakkuuraiskiollie, mikä hieman latisti tunnelmaa...

Herra Bufo tuli polulla vastaan.

Kävimme lintutornissa ihailemassa suomaisemaa. Kaksi metsoa lehahti lentoon tornin edustalta ja kauempana leijaili tuulihaukkoja. Keltavästäräkit pitivät välillä mökää, mutta muuten oli hiljaista. Oli jännää seurata alemmassa kuvassa näkyvää ukkosrintamaa, joka eteni hurjaa vauhtia meitä kohti. Lopulta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä rivakasti autolle päin. Ehdimme suojaan juuri, kun taivas repesi.

Owen tartutti minuun välittömästi flunssan (tattista vaan), joten sunnuntai-päivästä näyttää tulevan sisäpäivä. Paljon teetä, teetä ja teetä ja ehkä muutama leffa sohvalla röhnöttäen. Säätiedotus lupaa onneksi sopivasti sateita täksi päiväksi. Olisi kauheaa olla sisällä aurinkoisena päivänä. :)

Kaipuu

Olen puolitoista vuotta elänyt enemmän tai vähemmän kaukosuhteessa. Tapasimme Irlannissa, kun olin siellä vaihdossa toissa keväänä. Palasin Suomeen viime kesänä, ja sen jälkeen näimme aina parin kuukauden välein lentäen ees taas Suomen ja Irlannin väliä. Owen muutti Suomeen loppukeväästä ja löysimme ihanan kämpän Espoosta. Juuri, kun olimme saaneet asunnon kotoisan näköiseksi oli minun vuoroni lähteä pois, tuhannen kilometrin päähän Lappiin. Huoh.

Olen toisaalta "tottunut" (tai pikemminkin hyväksynyt) pitkiin aikoihin erossa. Parhammillaan se vahvistaa parisuhdetta, kun ymmärtää miten tärkeältä toisen läheisyys tuntuu ja kuinka tyhjää elämä ilman toista on. Espoon ja Sodankylän välinen matka ei onneksi ole tuntunut niin pahalta kuin Suomen ja Irlannin. Täällä on ollut niin paljon kivaa tekemistä, että aika on mennyt kuin siivillä. Vasta pari viikkoa sitten iski todellinen ikävä.  

Kaukosuhdevaihe päättyy huomenna, kun haen Owenin Rovaniemen rautatieasemalta. Nyt ei kummallakaan ole tiedossa pitkiä ajanjaksoja ulkomailla tai toisella paikkakunnalla. Tuntuu ihmeelliseltä. Voi halutessaan olla toisen kanssa vaikka vuoden jokaisena päivänä. Toisille pariskunnille se on arkea eikä siinä ole mitään kummallista, mutta meille se on oikeata luksusta. Toki mekin vähän ajan kuluttua laskeudumme pilvilinnoista, mutta arkisen tunteen iskiessä voi aina muistella alkuaikojen pitkiä eroja ja taas oppia arvostamaan toisen läsnäoloa.

Black'n white

Huh hellettä! 30 astetta oli tänään varjossa, mutta onneksi navakka tuuli piti olon siedettävänä. Olimme myös maastotöissä jo aamukuudelta ja hommat saatiin tehtyä ennen keskipäivän kuumuutta. Olen sieluani myöten sukkahousuihminen ja pidän mustia sukkiksia jopa helteellä, mtta tänään jätin kuitenkin sukkikset laittamatta. Ne olisivat aiheuttaneet lämpöhalvauksen. Jalat hohtivat kalmanvalkeina ruskettuneiden käsivarsien rinnalla ja tunsin oloni hiukan epävarmaksi (ja kaksiväriseksi) astellessani Sodankylä cityssä. ;)

Pidin pienen kuvaussession keskellä metsää, jossa oli maan magneettikenttää mittaavia tönöjä. Totesin, että polkkamittainen tukka sopii minulle hyvin. Sitten, kun kypsyn pitkään peikkokuontalooni taidan leikata polkan.

Norwegian Wood ja auringonlasku

Lainasin kirjastosta Haruki Murakamin Norwegian Woodin, kun olin kuullut siitä niin paljon ylistyksiä. Aloin lukea sitä sunnuntaiaamuna...ja kirja oli luettuna iltaan mennessä. Minulla kesti oikeastaan koko ilta "toipua" kirjasta, elin niin vahvasti mukana henkilöiden tuntemuksissa ja elämässä. Kirjahan on erittäin surullinen, täynnä rakkautta, selviytymistä, herkkyyttä ja kuolemaa. Oli mielenkiintoista sukeltaa 1960-70-luvun Japaniin ja nuorisokulttuuriin. Silloinkin vanhemmilla oli valtavat odotukset lapsistaan, paineita riitti. Itsemurha tuntui olevan monen pakotie mielenrauhaan. Valitettavasti itsemurha aiheuttaa paljon henkistä pahoinvointia lähipiirissä, ja se olikin kirjan kantava teema.

Olin tosiaan aika tokkurassa kirjan luettuani, joten lähdin ulos ihastelemaan auringonlaskua ja palauttamaan ajatukset tähän maailmaan.

Kirjasta vielä sen verran, että kannattaa lukea se. Sitä oppii arvostamaan omaa elämäänsä aivan eri tavalla, kun lukee minkälaista henkinen kärsimys voi pahimmillaan olla. Kirja oli kaikessa surumielisyydessään myös yllättävän hauska ja sai lukiansa nauramaan.

Pastelliyö

Poissa ovat aurinkoiset yöt. Tilalle on tullut pastellinsävyinen taivaankaari, ajoittainen sumu ja hiljaiset hetket. Eilen, kun katsoin ulos sateiselle taivaalle hätkähdyin - siellä oli pimeätä! Puolenyön aikoihin oli valosta jäljellä pieni häivähdys sineä, metsässä ei senkään vertaa. Kolme katulamppua valaisi keltaisten koivunlehtien täplittämämän pihan. Minua hymyilytti. Huomasin, että kuukausi oli vaihtunut elokuuksi.

Maitohorsmat availevat viimeisiä nuppujaan ja kultapiiskut tuottavat jo kovaa vauhtia siemeniä. Lapin kukkakausi päättynee samoihin aikoihin, kun minä muuttolintujen lailla palaan etelään.