Metsälintu

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Helsingin kaunein paikka?

Poks sanoi hääkupla ja Hanna maan pinnalle palasi. Palaan häihin kuitenkin muutaman viikon päästä, kun saamme loput kuvat valokuvaajalta. Nyt siirrymme maallisempiin aiheisiin, kirjaimellisesti.




Kaisaniemen kasvitieteellisen uudistetun ulkopuutarhan avajaisia vietettiin viikonloppuna aurinkoisessa säässä. Oli upeaa olla työn puolesta todistamassa tätä historiallista tapahtumaa. Jälleen kerran oli ihmeteltävä, miten etuoikeutetussa asemassa sitä on tällaisessa työpaikassa. Puutarha on nimittäin yksi Helsingin kauneimmista paikoista, ellei jopa kaunein.





Hetki ennen avajaisia. Puutarhuri Karo puhdistaa lampea levästä.


Ketokylmänkukkia


Tämä sepelhanhi päätti jäädä viettämään kesää Suomeen sen sijaan, että olisi muuttanut lajitoveriansa kanssa Siperian tundralle.




Aistipuutarha


Arboretumin rhodot upeina.




Tässä värjätään lammen vettä mustaksi, jotta siinä ei kasvaisi levää.




Allekirjoittanut puhelin kourassa valmiina somettamaan Luomuksen insta-tilille avajaisista (@luomusgalleria).



Espoon kuoro kajautti ilmoille avajaislaulut.


Tämä on kyllä melkein lempparikuvani viikonlopulta! Ihanat pullerot jalat luovat upean kontrastin käpymattoon. Kokeile sinäkin aistipuutarhan paljasjalkapolkua!


Avajaishulinoita. Mene sinäkin tutustumaan evoluutiopuuhun sekä aisti-, kivikko-, jäkälä- ja sammalpuutarhaan! Takaan ettet tule pettymään. :)

6 kommenttia:

  1. Oi, vaikuttaa houkuttelevalta! Onhan siitä jo yli vuosi, kun viimeksi kävin Kaisaniemessä, ja uudistettu puutarha pitää kyllä päästä näkemään. Ja sepelhanhi! Näyttääkö se oikeasti olevan aikeissa vain hengata Helsingissä kesän? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhella saattoi olla jonkinlainen siipivamma, mutta en ole ihan varma. Seurailen tilannetta! :)

      Poista
    2. Voi pientä. Luulin, että se luulee itseään valkoposkihanheksi tai jotain.

      Poista
  2. Oh, täytyy kyllä vierailla tuolla ensi kerran kuin käyn Helsingissä. Upeita kuvia ja tunnelmia oot saanut taltioitua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Ja kannattaa myös pistäytyä Café Violassa soppalounaalla (ja kakulla!) joku arkipäivä.

      Poista
  3. Jotenkin löysin tieni tänne ja olen ihastellut blogisi kuvia ja tekstejä. On sinulla kyllä tavattoman kaunis työympäristö, oi että! Tuolla pitääkin kyllä käydä taas seuraavalla Helsingin visiitillä. Ihania tunnelmia! Ja Viola on myös hurmaava, tosi suloinen lounaspaikka:)

    VastaaPoista