Mökkielämää

Minusta aika on kulunut kaksi kertaa nopeammin kesäkuussa kuin toukokussa. Haluaisin säilöä jokaisen aurinkoisen hetken ja kukkivan kedon ja elää ne yhä uudelleen talven pimeinä päivinä. Jos saisi vielä tuoksut ja äänetkin talletettua jotenkin. Voih.

Olen alitajuisesti vältellyt tietokonetta ja kaikkia teknisiä laitteita. Nytkin tuntui hieman ahdistavalta avata läppäri. Johtunee kevään gradupusertamisesta, kun pelkkä tietokoneen hurinakin saa ahdistumaan. Eiköhän tunne kesän mittaan hellitä. 

Oli ihanaa käydä mökillä pitkästä aikaa. Vaikka naapurin setä oli raivannut kuusikkoa kovalla otteella (= raiskannut metsän) pystyin nauttimaan olotilastani ensijärkytyksen hälvettyä. Kuusien raivaamisessa oli toisaalta se hyvä puoli, että nyt koko alue kylpee auringonvalossa ja kasvit suorastaan hykertelivät onnesta!

Saunamökin edessä oli lemmikkien meri.

Viitakerttunen

Aamukaffet kuistilla, t-paitakeli, puutarhalehti eikä hyttysen hyttystä. Jo kelpasi!

Kohtaaminen ja puutarhakuulumisia

Oli maanantai ja olin juuri tullut töistä. Havahduin hiljaisuuteen. Nytkö ne viimeisetkin rastaanpoikaset ovat lähteneet? Parvekkeella oli hiljaista ja kurkkasin pesälle. Ei poikasia, mutta... yksi parvekkeen ikkunoista oli hieman raollaan ja parvekkeen lattialla oli löllö ulostuslima. Seuraan katseellani ulostuslöllöjen riviä, kunnes katsahdan oikealla puolelle.

No hui! Morjens vaan sullekin! Pikku napero oli tosiaan tehnyt neljät kakat lattialle ja yhdet ikkunalaudalle, mutta ei noin hellyyttävälle söpöliinille voinut olla vihainen. Rupesin juttelemaan (sössöttämään) sille niinkuin kaikille söpöille asioille sössötetään, ja yritin saada sen kiinni. Ei onnistunut. Pallero meni ruukkujen taakse piiloon ja sähisi joka kerta, kun puhuin sille lempeästi. Unohdin laittaa parvekkeen oven kiinni, joten pikkuinen päätti tietenkin käydä tutustumassa keittiöön. Ajoin sen takaisin parvekkeelle, otin muoviruukun ja sain sen lopulta sujautettua sisään. Sitten laitoin tirpan takaisin pesälle ja sinne se jäi kököttämään tyytyväisenä. Vähän ajan päästä alkoi taas kuulua tuttua kerjuuääntä.

Kävin suihkussa ja kun kurkkasin uudestaan parvekkeelle oli pallero taas hävinnyt. Tällä kertaa parvekkeen edessä kasvavaan koivuun. Illalla se laskeutui alas pusikkoon sisartensa seuraan. Meidän viimeinen vauvarastaamme oli kasvanut isoksi.

Asiasta toiseen. Meidän viljelypalsta näytti tänään niin hienolta! Salaatit ja perunat puskevat esiin hurjaa vauhtia. Ostin Bauhausista siemenperunoita (Timoa) ja pidin niitä ensin pari viikkoa sisällä ja sitten pari viikkoa ulkona, mutta ne näyttivät itävän jotenkin huonosti. Toukokuun puolivälissä päätimme kuitenkin istuttaa ne maahan ja toivoa parasta. Olin jo ehtinyt asennoitua siihen ettei tänä vuonna saataisikaan perunoita, kun sitten eräänä iltana Owen spottasi ensimmäiset versot! Jihuu! Tein pienen intiaanitanssin perunamaalla silkasta onnesta! Nyt ne kaikki näyttävät kasvavan esiin.

Ilta-aurinko teki kastelupuuhista suorastaan maagista. 

Sadonkorjuu on alkanut

Viikonloppuna tein superduperherkkusalaatin, jossa oli oman maan basilikaa, vuohenputkea, ruohosipulia sekä (kaupan) tompsuja ja mozzarellaa. Omnomnom.

Kiireetön aamu

Kahvi soijamaidolla vastapestyn, ryppyisen tabletin päällä. Kaksi mummin vanhaa puutarhalehteä vuodelta 2004. Eikä kiire minnekään.

Tuomen oksat oli pakko tuoda sisälle asti.

Kaupan basilikat kalpenevat näiden rinnalla. Katsokaa nyt noita lehtiä! Wau.

Meinasi tulla tippa linssiin, kun sain yhdeltä lintukerholaiselta kortin viimeisellä kerhokerralla. Niin hieno punarinta ja kortti. Awws. Toinen lapsista antoi puolestaan omasta pihasta poimitun tulppaanin. Näit lapsosia tulee kyllä ikävä. 

Se on nyt siinä!

Puolentoista vuoden raataminen ahertaminen on nyt ohi! Palautin gradun eilen kirjaimellisesti tärisevin käsin. Olin ollut koko päivän todella jännittynyt, viilannut ja viilannut (ja silti kansikuvaan lipsahti sivunumero, vaikka niin ei saisi olla. Huoh.), sählännyt kirjaston printterin kanssa, ladannut arvoa tulostustililleni pariin otteeseen ja taas printannut. Tuossa vaiheessa kylmä hiki meni jo selkäpiitä pitkin ja olin henkisesti aivan poikki. Mutta sitten huomasin kantavani kahta kopiota gradusta ja palauttavani ne vastuuprofessorille. Hah! Se oli sitten siinä! 

Sitten olinkin yhtä hymyä loppupäivän.

Tänään on ensimmäinen päivä yli puoleentoista vuoteen, kun minun ei oikeasti tarvitse tehdä yhtään mitään. Olenhan minä "lomalla", mutta ne ovat aina tuntuneet hetkiltä, jolloin pitäisi työstää gradua, joten "lomailut" ovat välillä olleet hiukan ahdistaviakin.

Tässä on hiukan tunnelmia viikon takaa. Kävimme Maailma kylässä -festareilla, Laajalahdella retkeilemässä ja Hietsun rannalla bongaamassa tarhakarkulaista. Sokerina pohjalla on kuva meidän parvekkeen alivuokralaisista. ;D

Satakieli 

Owen ei ollut koskaan nähnyt kiljuhanhea, joten kävimme katsomassa tätä pullahanhea, joka töpsötteli valkkarien kanssa puistossa Hietsun rannan kupeessa. Lintu on karannut Hämeenkosken kiljuhanhitarhasta, joten pinnakelpoinen se ei ole, mutta kaunis lintu kuitenkin.

Ja sitten meidän lutuiset parvekkeen alivuokralaiset! Ne eivät enää näytä dinosauruksilta, mutta pientä "hullun professorin"-lookia niissä edelleen on. Parin päivän päästä ne ovat tarpeeksi isoja jättämään pesänsä. Nyyh, näitä vesseleitä sekä mamma ja pappa mustarastasta tulee ikävä.

Knallihattu päässään hän kehrää

Kaikki on tällä hetkellä jotenkin niin hyvin. Gradu on melkein valmis (Jippiiii!!!) ja viimeinen viikko yliopistolla edessä (Iiik!). Olen ollut viimeiset (*laskee sormilla) 17 vuotta koululainen tai opiskelija. Nyt pitäisi sitten olla vanha ja viivas ja valmis työelämään. Olen kyllä täysin kypsynyt opiskeluun, mutta työelämään (= aikuisten maailmaan) siirtyminen on silti vähän pelottavaa. Onneksi työnhakua ei ihan heti tarvitse miettiä, kun unelmakesätyö Luomuksen kesäoppaana alkaa kesäkuussa. Syksyllä sitten odottavat uudet ja tuntemattomat tuulet.

Nojoo, takaisin tähän hetkeen. Istun sohvalla ja katson ulos auringon kultaamaa pihaa. Owen istuu vieressä, sauna on lämpiämässä ja mieli on rauhallinen. Huomenna on tiedossa ihana päivä: linturetki aamupäivällä, Maailma kylässä -festarit iltapäivällä ja sitten vielä illalla Sinin luokse juomaan teetä ja rapsuttamaan kissoja!

Lillelaat

Minua on purrut kukkakärpänen. Olohuoneemme on täynnä kasveja. Niitä on niin paljon, että välillä tuntuu ettei aurinko pääse paistamaan sisälle. Ruokapöydässä ei mahdu syömään, kun parvekekautta odottavat kukkaset kököttävät siinä. Parveke on puolestaan täynnä multasäkkejä, ruukkuja, kuokkia, telineitä... Ja sitten menin ja ostin vielä paprikan ja chilin taimet eilen. :D Onneksi saimme kesäkurpitsat ja siemenperunat istutettua pari päivää sitten kasvimaalle. Muuten olisi varmaan käynyt niin kuin muumeissa, kun trooppiset kasvit valtasivat koko muumitalon.

Kävimme Viron retken viimeisenä päivänä Turin (kirjoitetaan umlautilla) kukkamarkkinoilla eli Lillelaatissa. Tapahtuma oli valtava ja tällaiselle kukkakärpäsen puremalle todellinen taivas! Kukkia oli kaikissa sateenkaaren väreissä ja hyötykasveja laidasta laitaan. Ja hinnat tietysti vähintään puolet halvempia kuin Suomessa.

Herttaisen näköinen myyjätär!

Noita värejä voisin tuijottaa koko päivän.

Viimeinen ilta Kablissa tarjosi niinikään kauniita värejä ja vieläpä samansävyisiä kuin kukkamarkkinoilla.