Kiireetön aamu

Kahvi soijamaidolla vastapestyn, ryppyisen tabletin päällä. Kaksi mummin vanhaa puutarhalehteä vuodelta 2004. Eikä kiire minnekään.

Tuomen oksat oli pakko tuoda sisälle asti.

Kaupan basilikat kalpenevat näiden rinnalla. Katsokaa nyt noita lehtiä! Wau.

Meinasi tulla tippa linssiin, kun sain yhdeltä lintukerholaiselta kortin viimeisellä kerhokerralla. Niin hieno punarinta ja kortti. Awws. Toinen lapsista antoi puolestaan omasta pihasta poimitun tulppaanin. Näit lapsosia tulee kyllä ikävä. 

Se on nyt siinä!

Puolentoista vuoden raataminen ahertaminen on nyt ohi! Palautin gradun eilen kirjaimellisesti tärisevin käsin. Olin ollut koko päivän todella jännittynyt, viilannut ja viilannut (ja silti kansikuvaan lipsahti sivunumero, vaikka niin ei saisi olla. Huoh.), sählännyt kirjaston printterin kanssa, ladannut arvoa tulostustililleni pariin otteeseen ja taas printannut. Tuossa vaiheessa kylmä hiki meni jo selkäpiitä pitkin ja olin henkisesti aivan poikki. Mutta sitten huomasin kantavani kahta kopiota gradusta ja palauttavani ne vastuuprofessorille. Hah! Se oli sitten siinä! 

Sitten olinkin yhtä hymyä loppupäivän.

Tänään on ensimmäinen päivä yli puoleentoista vuoteen, kun minun ei oikeasti tarvitse tehdä yhtään mitään. Olenhan minä "lomalla", mutta ne ovat aina tuntuneet hetkiltä, jolloin pitäisi työstää gradua, joten "lomailut" ovat välillä olleet hiukan ahdistaviakin.

Tässä on hiukan tunnelmia viikon takaa. Kävimme Maailma kylässä -festareilla, Laajalahdella retkeilemässä ja Hietsun rannalla bongaamassa tarhakarkulaista. Sokerina pohjalla on kuva meidän parvekkeen alivuokralaisista. ;D

Satakieli 

Owen ei ollut koskaan nähnyt kiljuhanhea, joten kävimme katsomassa tätä pullahanhea, joka töpsötteli valkkarien kanssa puistossa Hietsun rannan kupeessa. Lintu on karannut Hämeenkosken kiljuhanhitarhasta, joten pinnakelpoinen se ei ole, mutta kaunis lintu kuitenkin.

Ja sitten meidän lutuiset parvekkeen alivuokralaiset! Ne eivät enää näytä dinosauruksilta, mutta pientä "hullun professorin"-lookia niissä edelleen on. Parin päivän päästä ne ovat tarpeeksi isoja jättämään pesänsä. Nyyh, näitä vesseleitä sekä mamma ja pappa mustarastasta tulee ikävä.

Knallihattu päässään hän kehrää

Kaikki on tällä hetkellä jotenkin niin hyvin. Gradu on melkein valmis (Jippiiii!!!) ja viimeinen viikko yliopistolla edessä (Iiik!). Olen ollut viimeiset (*laskee sormilla) 17 vuotta koululainen tai opiskelija. Nyt pitäisi sitten olla vanha ja viivas ja valmis työelämään. Olen kyllä täysin kypsynyt opiskeluun, mutta työelämään (= aikuisten maailmaan) siirtyminen on silti vähän pelottavaa. Onneksi työnhakua ei ihan heti tarvitse miettiä, kun unelmakesätyö Luomuksen kesäoppaana alkaa kesäkuussa. Syksyllä sitten odottavat uudet ja tuntemattomat tuulet.

Nojoo, takaisin tähän hetkeen. Istun sohvalla ja katson ulos auringon kultaamaa pihaa. Owen istuu vieressä, sauna on lämpiämässä ja mieli on rauhallinen. Huomenna on tiedossa ihana päivä: linturetki aamupäivällä, Maailma kylässä -festarit iltapäivällä ja sitten vielä illalla Sinin luokse juomaan teetä ja rapsuttamaan kissoja!

Lillelaat

Minua on purrut kukkakärpänen. Olohuoneemme on täynnä kasveja. Niitä on niin paljon, että välillä tuntuu ettei aurinko pääse paistamaan sisälle. Ruokapöydässä ei mahdu syömään, kun parvekekautta odottavat kukkaset kököttävät siinä. Parveke on puolestaan täynnä multasäkkejä, ruukkuja, kuokkia, telineitä... Ja sitten menin ja ostin vielä paprikan ja chilin taimet eilen. :D Onneksi saimme kesäkurpitsat ja siemenperunat istutettua pari päivää sitten kasvimaalle. Muuten olisi varmaan käynyt niin kuin muumeissa, kun trooppiset kasvit valtasivat koko muumitalon.

Kävimme Viron retken viimeisenä päivänä Turin (kirjoitetaan umlautilla) kukkamarkkinoilla eli Lillelaatissa. Tapahtuma oli valtava ja tällaiselle kukkakärpäsen puremalle todellinen taivas! Kukkia oli kaikissa sateenkaaren väreissä ja hyötykasveja laidasta laitaan. Ja hinnat tietysti vähintään puolet halvempia kuin Suomessa.

Herttaisen näköinen myyjätär!

Noita värejä voisin tuijottaa koko päivän.

Viimeinen ilta Kablissa tarjosi niinikään kauniita värejä ja vieläpä samansävyisiä kuin kukkamarkkinoilla.

Kesän kynnyksellä, vehreyden keskellä

Löysin Virosta unelmieni pihan. Se oli sopivan villiintynyt, mutta täynnä tulppaaneja ja narsisseja. Peippo, satakieli ja mustapääkerttu lauloivat ja voikukkapolku kutsui sisään. 

Oli myös kettua ja maalaismaisemaa ja kiurun laulua. Omenapuut ja vaahterat täydessä kukassa. Vihreä väri oli niin voimakas, että silmiä melkein särki.

Tällaisissa paikoissa sitä aina havahtuu, että mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja mitkä asiat tekevät onneliseksi. Tulee lämmin ja rauhallinen olo, kuin olisi yhtä luonnon kanssa.

Yllätyksien maa

Viro on luonnontarkkailijalle ehtymätön keidas, jossa törmää niin mielenkiintoisiin lintuihin, kasveihin, nisäkkäisiin ja hyönteisiin kuin ihmisen rakennelmiin. Tässä muutama hauska kohtaaminen viime viikkoiselta retkeltä.

Taidetta hylätyssä rakennuksessa keskellä ei mitään. Täältä näimme kuitenkin 20 jalohaikaraa!

Kattohaikarat ja väreiltään mätsäävä kissa olivat kokoontuneet aamupesulle maantielle klo 5 aamulla. 

Majavan jälkiä löytyy lähes kaikilta vähänkään märemmiltä alueilta. Onnistuimme myös näkemään yhden lättähännän.

Virossakin on kauniita järviä.

Lohikäärme kurkkasi ruohikon seasta.

Hyönteiset ovat liikkeellä jo aamukasteen aikaan. 

Välillä vastaan tulee mahtavia taideteoksia. Tämä teos on koivunmantokuoriaistoukkien käsialaa.

Sitten eteen ilmestyy tiiran katkaistu pää. Oli aika pysäyttävä näky.

Viimeistään hanhien kaakatus saa katseen nousemaan ylös. Siellä ne viilettävät kohti Siperiaa. Virossa on niin paljon nähtävää jokaisella rintamalla, että pää menee välillä pyörälle eikä kaikkea mitenkään ehdi havainnoida. :) Olisi mielenkiintoista käydä siellä syksyllä kauneimpaan ruska-aikaan...